Siirry sisältöön

Valikoivan valikoinnin vaikeus

Ilmat viilenevät, koulut ovat alkaneet ja jahtikausi on hiljalleen pyörähtänyt hirvieläintenkin osalta käyntiin. Aloitus-/ järjestäytymiskokoukset alkavat olla pidettynä ja ensimmäiset ovat jo ehtineet pellon reunaan kytistelemään. Montaa ehtoota ei yleensä mene, kun ensimmäiset soraäänet juuri sovituista verotuskäytännöistä alkavat. Taas oli hollilla vain vääriä elukoita.

Valikoiva metsästys on suomalaisille metsästäjille ja suomalaiselle metsästyskulttuurille varsin uusi asia. Toki hirvijahdissa lainsäätäjän puolesta on aina pitänyt jotain valikointia tehdä, mutta rivimetsästäjän näkövinkkelistä ajatus on keskittynyt siihen, miten saadaan lihaa kotiin viemisiksi.

Vanhalla polvella on vielä muistissa hirvenleukojen näyttöpakko, samoin tiukat sukupuolisuhteet kaadoissa, jotka paperilla piti kirjata oikein. Viimeinen kaikkia koskenut lakisääteinen velvoite valikoinnille kuitenkin poistui, kun naaraan vasasuojasta luovuttiin. Toki valikoinnin tärkeyttä ja järkevyyttä se ei ole poistanut mihinkään. Edelleen myös yksittäisissä riistanhoitoyhdistyksissä voi olla lupaehtoja, mutta ”vapaaehtoisen pakon” kautta on haettu metsästäjien omaehtoista, omaan järkeen perustuvaa valikointia.

Moni mieltääkin valikoivan verotuksen tietyllä tapaa järkevänä, mutta toteutustapa herättää kysymyksiä. Tiukat piikkirajoitukset eivät huomioi sarvien erilaista kehittymistä, eläimen kokoon perustuvaan valikointiin valtaosa ei kykene. Koska varmaa tapaa ei ole, loppupeleissä liipaisimesta vetävän pitää itse päättää miten toimia.

Jokaisen metsästäjän ajatuksenjuoksu on kuitenkin yksilöllinen, ja valitettavan moni järkeilee varsin itsekkäästi ja lyhytnäköisesti. Oma arvomaailma joutuu koetukselle, kun naapuri ampuu sen nätin kasipiikin, jota itse on edellispäivänä vain tyytynyt tähtäilemään; kuten aloitusaamuna oli sovittu. Kateus hiipii puseroon, eikä korvien väli voi välttyä ajatukselta, että ensi kerralla paukahtaa, oli mikä hyvänsä. Onko vapaaehtoisissa suosituksissa mitään mieltä, kun kaikki eivät kuitenkaan noudata? Pitäisikö viranomaisten jälleen kerätä leukoja tai sarvia? Onko eri ikäluokkien erottaminen edes mahdollista?

Hirvi ylittää metsätien
Kannattaako odotella vasaa tulevan perästä? Jokainen tietää tiepassien haastavuuden, muttei niissäkään tunnistaminen mahdotonta ole. Kuva: Joni Saunaluoma

Ihmiskunnan kehitys tapahtuu sivistyksen kautta. Hirvitalousaluetoiminnan kehittämishankkeessakin on tehty mm. oppaita, joiden avulla metsästäjän on helpompi opetella tunnistamaan eläimen sukupuoli ja ikä, mikä onkin valikoivan verotuksen perusperiaate. Haluan uskoa, että nämäkin oppaat omalta osaltaan lisäävät tietoutta ja metsästäjien henkistä kehittyneisyyttä ajatella asioita laajemmin, kuin pelkän saaliin saamisen kannalta. Pitää antaa vain tilaa oppimiselle ja sallia virheet. Riistakamerakuvat ovat tuoneet eläimet ihmisten koteihin ja nyt oikeasti nähdään, millaisia otuksia metsässä liikkuu. Tämä on jo muuttanut ja tulee edelleen muuttamaan metsästyskulttuuriamme.

Kuten koronaohjeistuksessakin olisi pitänyt, kannattaa valikoivan verotuksen ohjeistus pitää aina yksinkertaisena.

Tässä oma jahtipäällikön ohjeistus:
– Vasaa saa ampua aina
– Vasallista naarasta ei ammuta vasan kanssa yhtä aikaa, mutta yksinäistä naarasta ammutaan aina, jos ison lupia jäljellä.
– Uroksista säästetään keskikokoisia ja nättisarvisia
Kun vielä rhy-tasolla pidetään huoli kaatosuhteista, metsästys on hyvin kestävällä pohjalla.

Samoin kuten vesilinnustuksessa taivaalla lentää muutakin kuin vain sorsia ja hanhia, myös hirvieläinjahdissa passiin ei juokse pelkkiä hirviä tai peuroja. Ehkä joskus kuulen vielä radiopuhelimesta sanottavan ”täältä meni kaksi hirveä” lausahduksen sijaan ”täältä meni tietä kohden ylivuotias sonni ja ylivuotias lehmä”.

 

Joni Saunaluoma

HTA-suunnittelija

Rannikko-Pohjanmaa & Pohjanmaa