Siirry sisältöön

Riistakauden vuodenkierto -takaumia ja tätä päivää

Havahdun valvetilaan veneen uinuvassa keinunnassa Korpisen tekoaltaalla. On elokuun 20 ja olen saanut koulusta vapaapäivän. Aamupäivän aurinko lämmittää ekaluokkalaista maatessani silmät kiinni tervatun puuveneen tuoksusta nauttien, taustalta kuuluu vaimeaa puheensorinaa, kunnes säikähdän. Nukuinko H-hetken ohi, miksi minua ei herätetty? Veneen keulasta ylös ponkaistessa tajuan kellon olevan vasta puoli kaksitoista, vielä olisi aikaa nauttia maksamakkaraeväsleivät ennen sorsajahdin aloitusta.

Mies kyykyssä suolakiven edessä.
Muuttolan kotialbumi.

Valtakunnallinen vesilintujen pari- ja poikuelaskenta oli saavuttanut kotiseudunkin metsästysseuran ja keväällä oli kiikaroitu pulleilta näyttäviä heinäsorsia ja telkkiä, joiden koiraat kävivät kiivaita kamppailuja naaraiden suosiosta. Laskennalla pyrittiin kuulemma kartoittamaan vesilintulajien tilaa ja keräämään pitkäaikaista kannanseurantaa.

Tuosta ensimmäisestä riistalaskennasta on kulunut jo reilu 40 vuotta. Pohjois-Pohjanmaan tekoallas on vaihtunut Etelä-Hämeen metsäjärviin ja lampiin. Telkkäparin siipien viuhina kuuluu selvästi lintujen ylittäessä Kaitalammen. Lammelta en tosin tavoita yhtään vesilintua kiikarilla, mutta majava näkyy olevan vielä aamu-uinnilla. Paikassa on telkän siipien viuhunnan lisäksi historian siipien havinaa. Lammella oleva vesilintujen laskentapiste on vanha, entisen Evon riistantutkimusaseman peruja, sen rakennukset seisovat vastarannalla edelleen.

Saab 96 puskee metsäautotiellä, lunta on niin paljon, että sitä tupruaa konepellin ylitse tuulilasille. Hetken kuluttua maaliskuinen auringonpaiste lämmittää muutoinkin hiihtämisestä kuumottavaa poskea. Rämmimme syvässä hangessa pulkalla viljasäkkejä kiskoen kohti teerien talviruokintapaikkaa, mikä 80-luvun alkupuolella oli vielä suosittua riistanhoitoa. Matkan varrella kopistellaan haapoja jäniksille ja ripistellään hieman heiniäkin ristiturvan pupellettavaksi. Lähes loppuun kaluttu hirven nuolukivi nököttää haapatolpan nokassa, uusi kivi olisi piakkoin tuotava. Teerinevan laidan lähestyessä jännitys nousee, näkyisikö lintuja?

Ihminen tyhjentää peräkärryä rehusta.
Muuttolan kotialbumi.

Teerien talviruokinta loppui aikanaan suhteellisen lyhyeen, asialla ei todettu olevan positiivisia vaikutuksia kanalintukantaan. Harva taitaa enää suksillakaan riistalle ruokaa viedä, ruokinnan suuntautuessa ainakin eteläsuomessa pieniin sorkkaeläimiin houkutteluruokinnan merkeissä. Riistanruokinta yli talven on aina mielletty perinteiseksi riistanhoitotyöksi, ainakin jouluksi piti haapa jänikselle käydä kaatamassa. Viimeaikojen keskustelu ruokinnan tarpeellisuudesta on kulminoitunut valkohäntäpeurakantaan. Oli asia niin tai näin, jotain terapeuttista tuossakin riistan parissa puuhastelussa on. Voit harrastaa asiaa yksin, kavereiden tai perheen kesken sekä vaihtaa kokemuksia ja näkemyksiä asiasta. Seurata riistaa, millaisia eläimiä ruokinnalla vierailee ja todeta ilokseen saman vanhan tutun yksilön jälleen palaavan kesän jälkeen ruokinnan piiriin.

Riistakonserni nojautuu vahvasti vapaaehtoistyöhön, jota metsästäjät tekevät koko yhteiskunnankin hyväksi. Petoyhdyshenkilöt varmistavat ja kirjaavat tietoonsa tulleet suurpetohavainnot tutkimuksen käyttöön. Samalla saattaa joutua toimimaan puskurina isännän ja valtiovallan välissä, petopolitiikkaan kyllästyneen kansalaisen purkaessa tuntojaan. Mitäpä sitä ei tekisi rakkaudesta riistaan.

Suurriistavirka-apu hommiin tuli myös jotenkin ajan saatossa sotkeuduttua. SRVA-organisaatio hoitaa mm. kolarissa loukkaantuneiden hirvieläinten jäljestämisen, myös syksyn pimeinä sateisina öinä, kun tuuli vihmoo kylmää vettä vaakasuoraan, tai kun normaalit ihmiset viettävät iloista keskikesän juhlaa.  Pääosa tehtävistä ajoittuu luonnollisesti aikaan, kun olet juuri laittanut saunankiukaaseen tulet, valmistamassa ruokaa tai nukkumassa. Kiitoksena tästä ilmaisesta eläinsuojelullisesta työstä yhteiskunnalle, kolaripaikan sijainti on hyvin usein epäselvä, eikä sitä ole merkitty maastoon mitenkään. Ehkä me metsästäjät olemme huonoja tuomaan esiin sen valtava ponnistus, jonka teemme, jotta ”riistarattaatkin” pyörivät.

Konttaan kosteassa rämemännikössä housunpolvet märkänä, hiki valuu silmiin ja suopursu tuoksuu voimakkaana, suorastaan pistävästi. Edestä kuuluu jykevä karhukoiran haukku… tönäisy, toinenkin.  ”HERÄTYS”, emäntä tökkii kylkeen keskellä yötä samalla vaatteitaan päälle kiskoen, supikoira on kamerassa. Supikoirien metsästys kevätkaudella on tehokasta riistanhoitoa, silloin todennäköinen saalis on alueelle jäävä, pesintää suunnitteleva yksilö tai pariskunta. Vaikka varsinainen pyyntikausi on lopuillaan, supikoiran pyynti jatkaa koirienkin metsästyskautta kummasti, vaikka niidenkin kanssa jotain touhutaan muutoinkin riistaan liittyen vähintään joka viikonloppu, jos ei viikollakin.

koira veneen keulassa
Muuttolan kotialbumi.

Heinäkuun viimeisen päivän aamun sarastaessa, kyläkaupan parkkipaikalla käy puheenporina. Paikalle kokoontuneena on seuran valveutuneimmat, kovakuntoisimmat tai pakotetut, miten asian haluaa itse kukin tulkita. On aika laskea seuran alueella sijaitseva riistakolmio, tuo 12 kilometrin matka, jonka laskentainto on kieltämättä hiipunut. Seuran johto on yrittänyt pönkittää laskennan tärkeyttä, joten laskenta kerryttää seuran velvoittamia talkoopisteitä. Arkipäivänä porukan kokoon saanti olisi sula mahdottomuus.

Eteläsuomalaisessa risukossa rämpiessä, sääskien ininän saattelemana tulee väistämättä mieleen laskennan mielekkyys tai sen todenmukaisuus riistakantojen arvioinnissa. Kävellessä ei todellakaan näe, saatikka edes kuule kanalintupoikueen pakopyrähdyksiä. Pahimmissa pusikoissa vieressä kulkevasta laskijasta saa havainnon ainoastaan pysähtymällä hetkeksi, jolloin kuulee kävelijän aiheuttaman ryskeen, vaikka etäisyyttä on vain 20 metriä. Riistan havainnointi on näissä olosuhteissa lähes mahdotonta, tai ehkä se on paennut edestä jo aikaa sitten.

Laskennan loppumetreillä ennen puoltapäivää aurinko porottaa jo täydeltä terältä. Koirien juoksutusta ei tarvitse edes suunnitella, kuin vasta iltamyöhään ilman viilennyttyä. Verijälkitreeninkin voi unohtaa ja ainoaksi kuntoilumuodoksi valikoituukin uittaminen auringon jo painuessa mailleen. Veneen työntyessä vesille käy hetkenaikaa melkoinen sekasorto kuuden koiran hyökätessä uimasilleen. Keulimmaisina porskuttavat seisojat, perässään karhukoirat ja jonon perää pitävät mäyräkoirat hännät iloisesti heiluen. Tyynellä järvellä soudellessa tulee katsottua taaksepäin menneeseen kauteen ja huomaa, ettei tälläkään kaudella mennyt viikonloppua, saati viikkoa etteikö jollain tavalla olisi sotkeutunut riistaan liittyvään ”vapaa-aika ongelmaan”…  onneksi kohta alkaa taas uusi riistakausi, rakkaudesta riistaan.

Marko Muuttola

Kirjoittaja työskentelee Suomen riistakeskuksessa Etelä-Hämeen riistasuunnittelijana

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>
Kommentointiohjeet