Keskustelu hirvitiheystavoitteista on ollut vilkasta päättyneen kevään aikana. Alueellisten riistaneuvostojen toimintaa on arvosteltu, ettei maanomistajatahojen kantaa oteta tarpeeksi huomioon päätettäessä jäävän kannan tiheyshaarukoista. Riistaneuvoston kokouksessa on jätetty eriäviä mielipiteitä päätöksistä mm. kun tiheyshaarukan ylärajan arvo on pienimmillään ylittynyt 0,1 hirveä tuhannella hehtaarilla esittäjän näkemyksestä. Suuressa osassa maatamme tuo yhden desimaalin korotus tarkoittaa 1-5 hirveä ja keskimäärinkin vain 9,3 hirveä riistanhoitoyhdistyksen alueella. Pienimmillä hirvitalousalueilla kyseinen korotus merkitsee 10 ja keskimääräisesti 51 hirveä. Luonnonvarakeskuksen hirvitalousalueille laatima jäävän kannan koon minimi- ja maksimihaarukka 95%:n luottamusvälillä on maassamme keskimäärin reilut 200 hirveä. Kun hirvieläinten kannanarviointia ei voida suorittaa edes muutaman kymmenen eläimen tarkkuudella hirvitalousalueilla, niin ei jäävän kannan tiheyttäkään voitane vaatia verotussuunnitteluvaiheessa tehtävän alueilla kovin paljon tarkemmin?
Vahinkoriski vaihtelee merkittävästi alueiden välillä, jolloin tavoiteasettelu tulisikin hirvikannan hoitosuunnitelman linjauksen mukaisesti tehdä aidosti hirvitalousaluekohtaisena. Tiheyshaarukkalukujen sijaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota hirvieläinten aiheuttamiin vahinkoihin. Jos ne ylittävät sovittavan tason, kantaa leikataan. Kun vahinkojen määrä on sovittavalla tasolla tai sen alla, kantaa pidetään yllä tai jopa kasvatetaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi myös sitä, että alhaisesta tiheydestä huolimatta, kantaa edelleen leikataan, mikäli vahinkojen määrä on liian suuri. Vastaavasti hirvieläinten määrä voi olla suurempikin, mikäli merkittäviä vahinkoja ei ole syntynyt.
Jäävän hirvikannan tiheystavoitteita päätettäessä tulee ottaa huomioon myös hirvien muu kuolleisuus. Tiheillä suurpetoalueilla hirvikanta leikkaantuu huomattavasta karhun ja suden saalistuksen vuoksi. Esimerkiksi Kuhmossa alhaista hirvikantaa on pyritty kasvattamaan ja tiheyshaarukan rajoja nostettu, koska hirvien aiheuttamat vahingot ovat olleet alhaiset ja jotta saataisiin alueelle kohtuullinen metsästettävä hirvikanta.
Metsästäjä vai maanomistaja?
Riistaneuvostojen kokoonpanoa on myös moitittu ja kerrottu metsästäjätaustaisten tahojen ja henkilöiden päättävän asioista. On hyvä muistaa, että metsästäjistäkin huomattava osa ja myös useat riistaneuvostojen jäsenet ovat metsänomistajia. Vaikka nämä metsästävät maanomistajat eivät ole riistanhoitoyhdistyksissä ja riistaneuvostoissa nimetty maanomistajatahon edustajiksi, niin kuitenkin hekin osaltaan tuovat esille maanomistajien näkemystä hirvikannan hoitoon ja verotussuunnitteluun liittyen. Tämän näkemyksen paikallisesti havaittuna ja mietittynä voitaneen olettaa olevan alueellisesti tarkempi verrattuna valtakunnallisiin arvioihin ja suuntaviivoihin nähden.
Voidaanko vahinkojen määriin vaikuttaa ainoastaan metsästyksellä?
Usein kuulee sanottavan, että ainoa keino välttyä hirvien aiheuttamilta metsävahingoilta, on pitää hirvikanta matalana. Vahinkojen kokonaismäärä luonnollisesti laskee tällöin, mutta niiltä ei voi välttyä kokonaan hirvien kerääntyessä talvehtimisalueille. Erityisesti näillä alueilla kannattaa ryhtyä toimiin ennen vahinkojen syntymistä. Puulajin vaihtaminen männystä kuuseksi metsää uudistettaessa ei tuota hyvää lopputulosta liian karuilla maapohjilla. Mäntytaimikoita voidaan kuitenkin suojata tehokkaasti esimerkiksi Trico-hirvikarkotteella. Karkotetta voi tiedustella oman alueensa riistanhoitoyhdistyksestä tai riistakeskuksen aluetoimistosta. Myös metsänhoidollisin keinoin voidaan vähentää vahinkoja. Metsänhoidollisista ja muista keinoista voit lukea lisää täältä. Pysyvämpänä ratkaisuna eri toimijoiden tulisi yhteistyössä edistää metsätalouden keinoja puulajisuhteiden monipuolistamiseksi ja sitä kautta vähentää vahinkoriskiä.
Timo Toivonen
Hirvitalousaluesuunnittelija
Kainuu