Siirry sisältöön

Koirien ja kissojen kiinnipito

Riistametsänhoitaja seuraa mediaa aktiivisesti ja onkin huomannut monta otsikkoa koirien ja kissojen kiinnipidosta. Otsikot ovat olleet muotoa: ”Luonto on herkimmillään- …” ja tällä tarkoitetaan, että aivan näinä päivinä monilla linnuilla ja nisäkkäillä alkaa olla poikasia jotka ovat helppoja saaliita irti oleville kissoille tai koirille. Muun muassa Aamulehti, Maaseudun tulevaisuus ja Suomen riistakeskus ovat aiheesta kirjoittaneet.

Riistametsänhoitaja päättikin ruveta harrastamaan tutkivaa journalismia ja kaikenlaista tietoahan aiheesta löytyy. Koirien irti pitämiseen täytyy aina olla maanomistajan lupa, mutta joka tapauksessa irtipitoaika lain puitteissa loppuu helmikuun viimeiseen päivään – koiria koskevasta lainsäädännöstä lisää mm. kennelliiton sivuilta. Koirat saattavat ajaa emon ja poikaset erilleen, mikä voi lopulta johtaa poikasen/poikasten kuolemaan. Samoin irtokoirien on todettu joskus tappaneen tai raadelleen muun muassa kauriita. Muutamia poikkeuksia koiran irtipidossa on, kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan näidenkin erivapauksien käyttämistä tähän aikaan vuodesta.

 

Syksyisin koiria saa pitää irti maanomistajan luvalla, mutta näin keväällä/kesällä karvakuonot olisi syytä olla hihnan päässä!
Syksyisin koiria saa pitää irti maanomistajan luvalla, mutta näin keväällä/kesällä karvakuonot olisi syytä olla hihnan päässä!

 

Kissojen irtipidosta ei ole niin selkeää lainsäädäntöä, kuin koirien tapauksessa. Kissojenkin irtipidosta on kuitenkin rajoituksia, jotka koskevat lemmikkieläinten pitoa ylipäätään. Vapaana ilman omistajan valvontaa kulkeva kissa voidaan lukea heitteille jätetyksi, kissoja ei saa pitää irti taajamassa ilman omistajan valvontaa, kissoja ei saa päästää vapaana tietyille alueille ja niin edelleen. Näistä laeista löytyi hyvä kiteytys täältä. Kaikki lait voi vielä itse tarkistaa esimerkiksi finlexistä.

Vaikka lainsäädäntö kissojen osalta onkin osin epäselvää, tutkimustulokset suosittelevat kissojen kiinni pitämistä. Yle uutisoi Yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa on arvioitu kotikissojen olevan suurin ihmisen aiheuttama lajien tappaja (Yhdysvalloissa vuosittain 1,4-3,7 miljardia lintua ja 6,9-20,7 miljardia pikkunisäkästä) jättäen taakseen niinkin merkittävän tekijän, kuin elinympäristöjen kutistumisen. Riistametsänhoitajan leipälaji on nimenomaan elinympäristöjen kunnostaminen ja hoitaminen riistaa suosien, mutta voimme kantaa kortemme kekoon villieläinten puolesta myös pitämällä lemmikkimme kytkettynä, etenkin näin lisääntymisajan kynnyksellä!

 

 

 

 

 

7 kommenttia artikkeliin ”Koirien ja kissojen kiinnipito

  1. Olli-Pekka Mustonen

    Ei riitä maanomistajan lupa vaikka sellaisen kuvan laista saa. Tulkinta on että metsästyksen haltijan lupa tarkoittaa metsästystilannetta. Näin olen useissa asiantuntijoiden kirjoittamissa teksteissä nähnyt. Asiantuntijoiksi en lue poliisia enkä Kenbellittoa eb myöskään luonnonsuojelujärjestöjä vaan lakimiehiä jotka perehtyneet nimenomaan tähän asiaan. Eli summa summarum koirat aina kiinni paitsi metsästysaikaan metsästystilanteessa tai koulutustilanteessa (tai vastaavassa) tai suljetulla alueella tai ollessa alle 1/2vuotias.

    • Timo Nykänen

      Joo, maanomistajana kuljen aina metsässäni omat koirat vapaana … eivät jahtaa riistaa tai muutakaan … mutta noi kissat on ongelma … kaupungissakin … käsittääkseni järjestyssäännön mukaan niitä ei saisi päästää toisten pihoille lintuja metsästämään … näitä ns. heitteille jätettyjä kissoja on vähän siellä sun täällä … niistä vain ei pidetä mekkalaa kun kukaan ei niitä pelkää … kyllä jos lukee kaikki säännökset niin kissa ei saa milloinkaan liikkua vapaana kuin kotipiirissä … siis omalla eikä naapureiden pihoilla … saatikka metsissä .. ei ainakaan vieraissa …

    • Kyllä ne kissat loukutetaan jos tulevat omille maille … kaupunkien järjestyssääntökin kieltää kissojen vapaanapidon … pahimpia tuholasia lähiluonnossa … naapuri kehuskelee aina kuinka monta lintua se taas toi näytille … 🤣🤣

  2. Raija Heiskanen

    Kissat pääsee puuhun ja mikä surullista kun poikaset alkaa hyppiä pöntöstä, kissat odottavat pöntön alla ja napsivat nämä lentokyvyttömät kitaansa ja pikku riistan mitä kynsiinsä saavat. Koira eikuitenkaan tee niin pahaa jälkeä vaikka ne olisi irti niinkuin kissat. Olisko vähän ja paljonkin puuttua kissojen irti pitämiseen luonnon pesintä aikaan? Jos näen kissan lintulauan ala pikkasen vaikee todeta kenen kissa! Kiitos !

    • Yvonne Eriksson

      Koirat aiheuttaa irrallaan ollessaan paljon suurempaa vahinkoa käymällä ihmisten kimppuun!!! Sitähän te nyt ette tunnu ymmärtävän!!!

  3. Satu Mentunen

    Kissat kulkee vapaana meidän piha-alueella ja terassilla, niin yö-kuin päiväsaikaan. Voisiko tällä asialla jo häiritä poliisia, joka tulisi huomauttamaan kyläläisiä ko asiasta? (ei tiedetä, kenen kissoja ovat). Asutaan taajama-alueella. Ällöttövää, kun ne tekee jätöksensä kukkapenkkeihin ja kasvimaalle.

    Olemme laittaneet kissankarkoitusainetta, kahvinporoja ym kikkakolmosia talon ja tontin rajoille. Niistä ei ole mitään hyötyä.
    Samat kissat vuodesta toiseen. Yksi kissa loukutettu ja viety eläinsuojeluun.

    • Kylmästi loukutat kissat ja viet eläinsuojeluun tai kunnalliseen talteenottopaikkaan, joka 15pv jälkeen myy/luovuttaa/lopettaa kissan. Vapaana kulkeva kissa on heitteille jätetty virallisesti, joten omistajakaan ei voi valittaa jos menettää kissan. Voit ottaa myös eläinsuojeluun tai poliisiin yhteyttä heitteille jätetystä lemmikistä.

Kommentointi on suljettu.