Rakkaudesta riistaan -blogin kirjoitustehtävä sai minut muistelemaan ja pohtimaan niitä pieniä positiivia tuuppauksia, jotka ovat elämäni varrella vaikuttaneet uravalintaani ja elämääni. Ensimmäinen riistaan ja metsästykseen nivoutuva muisto lapsuudessani liittyy myöhäsyksyiseen iltaan, jolloin olin saanut manguttua itseni isäni matkaan muuttosorsien iltalennolle. Lupaukseni oli kantaa saalis kotiin. Höytiäisen niemeen oli poikkeuksellisen aikaisesta ja sateisesta syksystä johtuen jäänyt pieni lämpäre korjaamatonta ohraa, joka luonnollisesti oli heinäsorsien suosiossa. Muistan vieläkin jännityksen, kun lumisohjoisessa ojassa odottelimme muuttosorsien saapumista ohra-apajalleen. Siipien havina ja taivasta vasten näkyvät kiertävät sorsat lähestyivät passiamme ja laskeutuivat hiukan kauemmas. Isäni siirtyi ojan suojassa lähemmäs ruokailevia sorsia ja kohta kuulin vanhan Tähti -haulikon yskäisevän kahdesti. Jännityksen ja vilun väreet vaihtuivat hikikarpaloiksi, kun sovittelin pieniin kätösiini viiden lihavan heinäsorsan kauloja ja matka kotiinpäin alkoi. Aikansa ähellystäni katseltuaan isäni armahti saaliin kantajan ja otti osan saaliista reppuunsa, mutta ylpeänä raahasin kaksi sorsaa kotirapuille asti. ”Itsepyydetty” sorsapaisti maistui aiempia huomattavasti paremmalta. Tästä alkoi opinpolku, joka on jatkunut elämäntapana läpi elämän.
Lapsuuteni pohjoiskarjalalaisen maalaistalon arkeen kuuluivat monirotuiset ja monitaitoiset koirat. Vaikka lapsuusajan karvaturrimme eivät metsästyksellisillä taidoillaan häikäisseet, niin niillä oli tärkeä osa nuoren luonnosta ja eläinten jäljistä kiinnostuneen pojan elämässä. Muistan monet sekarotuisen Sakun kanssa hiihdetyt luonnontutkimusreissut, joissa vaelsimme Jack Londonin erämaankutsu- tai valkohammashengessä luontoa ja eläinten jälkiä tutkiskellen. Tuolloin talvisin tapasi vielä muun muassa parikymmenpäisiä riekkotokkia Höytiäisen rantapajukoissa. Nykyään riekkotokan telaketjujäljet ovat noissa maisemissa käyneet perin harvinaisiksi. Kiintymys koiriin ja niiden kanssa metsästämiseen sai alkunsa noiden hiihtoreissujen ja myöhempien metsästyksellisesti taitavampien koirien myötä. Laskeskelin, että elämässäni on kahden viikon jakso, jolloin meillä ei ole ollut koiraa. Koirat ovat tuoneet metsästykseeni paljon sisältöä jo pentuaikanaan, sillä samalla tavoin kuin pienen lapsen oppimisen seuraaminen, niin nuoren koiran ensimmäiset oivallukset tuottavat hyvää mieltä ja onnistumisen iloa myös opastajalleen. Ilman koiria en olisi saanut elää näin täysipainoista elämää. Niiden mukana on tullut lähipiirin kanssa jaettua iloa ja ystävien kautta tuo yhteinen ilo ja rakkaus koiriin ja riistaan on laajentunut.
Nyt lukija saattaa ihmetellä tämän blogin otsikon ja mottoni kaksikielisyyttä, sillä kasvumaakuntani Pohjois-Karjala ei ole ollut maamme vahvimpia kaksikielisiä alueita. Ennen kouluikää kuulin ensimmäiset ruotsinkieliset sanat: hevonen – häst, pappi – präst. Ne olivat kesken jääneestä keskikoulusta isäni matkaan tarttuneet ruotsinkieliset sanat, jotka eivät vielä saaneet allekirjoittaneessa heräämään suurtakaan intohimoa toisen kotimaisen opiskeluun. Keskikouluaikana ruotsi kuului pakollisiin haasteisiin, johon en muiden ikäisteni koulupoikien tavoin aluksi tuntenut pienintäkään innostusta.
Lukion ensimmäisellä kaikki muuttui. Ruotsin kielen lehtorimme ja luokanvalvojamme oli viisas mies. Metsästäjänä hän tunnisti suuren innostukseni metsästykseen ja rakkauteni riistaan ja niinpä hän tilasi itselleen Jaktjournalen -lehden. Kuukauden odotetuin hetki oli, kun Eelis toi lukemansa lehden luokkaan ja sain lainata sen kotiin. Minulle, nuorelle innokkaalle metsästäjälle, avautui aivan uusi mielenkiintoinen maailma. Hyvin toimitetun lehden upeat kuvat ja mielenkiintoiset artikkelit herättivät suunnattoman ruotsin opiskeluinnostuksen. Osan sanoista pystyin arvaamaan asiayhteydestä ja ne jäivät toistuessaan helposti mieleeni. Sanakirjan käyttö tuli alkuaikoina tutuksi, sillä suuri tiedonjano kannusti sukeltamaan länsinaapurimme rikkaille ja mielenkiintoisille riistamaille. Vieläkin muistelen lämpimästi tuota opettajani Eeliksen pyyteetöntä tekoa, ja hänen merkittävää vaikutusta omalla opintielläni. Nykyaikana saattaa tuntua ihmeelliseltä yhden lehtitilauksen merkitys nuoren ihmisen tulevaisuudelle, mutta tuolloin ei ollut tarjolla internetin ihmeellistä maailmaa.
Riistaruotsin avulla pääsin perille monipuolisesta metsästyksen maailmasta pohjoismaissa. Lehtijuttujen mukana matkasin skånelaiseen kani- ja kaurisjahtiin, tutuksi tuli myös upeat tunturipeurajahdit Norjan tuntureilla sekä monipuoliset erämaajahdit Keski- ja Pohjois-Ruotsissa. Oli myös suuri rikkaus mielenkiintoisten artikkeleiden avulla päästä tutustumaan ahvenanmaalaiseen monipuoliseen ja rikkaaseen metsästyskulttuuriin. Tuolloin heräsivät ensimmäiset ajatukset ja haaveet työskentelystä riistan parissa ja parhaaksi.
Toinen blogin otsikkoon liittyvä positiivinen tuuppaus oli jousimetsästyksen löytäminen. Aikuisiällä sain perehtyä pikkupoikamaisella innolla uuteen vanhaan metsästystapaan, jossa metsästäjätaitojen kehittäminen ja ampumaharjoittelu veivät minut mennessään. Aiemmasta kokemuksesta viisastuneena tilasin ja ahmin Bowhunter ja Bowhunting World -lehtien tietosisältöä ja kiinnostus pohjoisamerikkalaisille peuramaille heräsi. Yhteistyö Missouri Department of Conservation -luontohallinto-organisaation kollegojen kanssa avasi polut yhteisille vapaa-ajalla vietetyille peura- ja metsoleireille. Jousella metsästäminen on hyödyttänyt minua myös muissa metsästysmuodoissa, sillä esimerkiksi riistan lähelle hiipimisen taitoja voi oppia vain lähelle hiipimällä.
Rakkaus riistaan ja metsästykseen on antanut hyviä ystäviä niin Suomesta kuin eripuolilta maailmaa. Näiden ystävien kanssa olen saanut jakaa jahdin jännitystä, koirien onnistumisia, leiritulia ja riistatietoutta niin Ahvenanmaalla, Pohjoismaissa kuin uudella mantereella. Kontaktien kautta saatua riistatietoa olen voinut hyödyntää myös työurallani. On ollut ilo havaita, että me metsästäjät olemme samaa suurta perhettä kielestä, kulttuurista tai taustastamme riippumatta.
Jouni Tanskanen
Kirjoittaja työskentelee Suomen riistakeskuksella Pohjois-Savon riistapäällikkönä