Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetuksen metsäkanalintujen metsästysrajoituksista syyskuun 10. päivänä alkavalle metsästyskaudelle. Metsästysajat pitenevät suuressa osassa maata.…
mirjarantala
Alkusyksyn hirvieläinten metsästys pienentää kolaririskiä
Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästyskausi alkaa syyskuun alussa. Alkukauden metsästyksellä on tavoitteena torjua vahinkoja liikenteessä ja viljelyksillä. Lapissa, Kuusamossa ja…
LUKE: Karhun kanta-arvioinnin menetelmät
karhukannan runsauden luotettava arviointi edellyttää useita menetelmiä. Perustan arviolle muodostavat pentuehavainnot. Karhukanta-arvio perustuu ensisijaisesti petoyhdyshenkilöverkoston ilmoittamiin havaintoihin vuotta…
Rajavartiolaitos: Metsästyskausi alkaa ‒ rajan läheisyydessä huomioitavia asioita
Rajavyöhyke Suomen itärajalla on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi rajavyöhyke, joka on maalla enintään kolme kilometriä leveä. Rajavyöhykkeellä…
Hylkeitä saaliiksi aiempaa enemmän
Heinäkuun lopussa päättyneen metsästysvuoden saalismäärät nousivat sekä harmaahylkeen että itämerennorpan osalta edelliseen metsästysvuoteen verrattuna. Halleja saatiin saaliiksi 33…
LUKE: Pantasusien sijaintitiedot jälleen katsottavissa Luken verkkopalvelusta
Pantasusien sijaintitiedot ovat nähtävissä Luonnonvarakeskuksen (Luke) riistahavainnot.fi-palvelussa. Palvelulla pyritään ennaltaehkäisemään erityisesti susien aiheuttamia koiravahinkoja metsästyskauden aikana. Riistahavainnot.fi-palvelussa näkyvät…
MMM antoi metsähanhen metsästysrajoituksia koskevan asetuksen
Maa- ja metsätalousministeriö antoi 15.8.2019 asetuksen, jonka mukaan metsähanhea saa tänäkin vuonna metsästää vain 1.10.–30.11. välisenä aikana ja…
Vesilintujen metsästys alkaa
Vesilintujen metsästys alkaa monen lajin kohdalla tiistaina 20. elokuuta kello 12.00. Meri- ja kanadanhanhea on saanut metsästää pelloilta…
MMM esittää metson ja teeren talvimetsästyksen sallimista osassa maata
Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnoille asetusluonnoksen, jossa esitetään merkittäviä pidennyksiä syyskuun 10. päivänä alkavan metsäkanalintujen metsästyskauden metsästysaikoihin.…
Uusi opas vesilintujen iän ja sukupuolen määritykseen
Vesilintujen iän ja sukupuolen määritysopas auttaa metsästäjiä määrittämään saaliiksi saaduista vesilinnuista iän ja sukupuolen. Lisäksi opas tarjoaa hyödyllistä…