Riistanhoitoyhdistys on suurelle osalle suomalaisista käsitteenä tuttu. Termi vilahtaa artikkeleissa, kun uutisoidaan vaikkapa riistakolareista, mutta yhdistysten toimintaan kuuluu huomattava määrä asioita, jotka eivät päädy otsikoihin.
Toimivat riistanhoitoyhdistykset ovat todellisuudessa edellytyksiä nykyisen kaltaiselle metsästystoiminnalle. Ne toimivat paitsi ikään kuin paikallisina välikäsinä riistahallinnon ja metsästäjien välillä, myös tekevät suurelle yleisölle näkymätöntä työtä, jonka tekemättä jättäminen kuitenkin taatusti huomattaisiin.
Riistanhoitoyhdistyksiä on Suomessa tällä hetkellä 282 kappaletta ja toiminnassa on mukana tuhansia aktiivisia miehiä ja naisia, joita tehtävään ajaa pitkälti rakkaus lajiin, sillä työ tehdään suurimmilta osin korvauksetta. Ilman heidän työpanostaan ei järjestettäisi metsästäjäkursseja ja
-tutkintoja tai ampumakokeita, kukaan ei jäljittäisi kolarieläimiä, eikä hirvieläinten verotussuunnitelmia tehtäisi paikallisesti. Yhdistykset myös valvovat metsästystä, osallistuvat maa- ja metsätalousvahinkojen maastokatselmuksiin ja pitävät kirjaa suurpetohavainnoista. Kaiken tämän järjestäminen vaatii vuositasolla mielettömän määrän talkootunteja paitsi kansallisesti myös yksittäisen riistanhoitoyhdistyksen tai sen aktiivin näkökulmasta.
Pohdin aiemmin blogissa nykyisen kaltaisen metsästysseuratoiminnan jatkuvuutta väestön muuttaessa enenevässä määrin kaupunkeihin. Tämä ilmiö on uhka myös riistanhoitoyhdistysten toiminnan jatkuvuudelle. Tulevaisuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että yhdistyksillä riittävästi aktiivisia toimijoita myös harvemmin asutuilla alueilla.
Yhtenä lääkkeenä tähän voi pitää riistanhoitoyhdistysten yhdistymistä, jonka avulla tiettyjä tehtäviä voidaan keskittää. Taannoisessa Virtaa vapaaehtoiseen yhdistymiseen -hankkeessa riistanhoitoyhdistyksiä kannustettiin arvioimaan olisiko yhdistyminen naapuriyhdistysten kanssa järkevää toiminnan jatkuvuuden kannalta. Moni yhdistys ottikin oman tilanteensa lähempään tarkasteluun ja osa niistä päätyi ratkaisuun yhdistymisestä. Hanke tuotti lopulta seitsemän uutta riistanhoitoyhdistystä, joista valtaosa aloitti toimintansa vuoden 2020 alussa.
Näistä suurin yhdistyminen tapahtui Uudellamaalla, jossa peräti seitsemän riistanhoitoyhdistystä yhdistyivät Länsi-Uudenmaan riistanhoitoyhdistykseksi. Yhdistys sai myös määräaikaisen hankerahoituksen, jonka avulla muun muassa kyettiin palkkaamaan osa-aikainen toiminnanohjaaja. Yhdistymisestä voi lukea laajemmin Metsästäjä-lehden numeron 1/2020 artikkelista (metsastajalehti.fi)
Maa ja metsätalousministeriö onkin nyt avannut hankerahoitushaun, jossa sekä tänä vuonna aloittaneet uudet riistanhoitoyhdistykset että tänä vuonna yhdistymispäätöksen tekevät riistanhoitoyhdistykset voivat hakea avustusta yhdistymishankkeisiinsa.
Tätä taustaa vasten kannustan riistanhoitoyhdistyksiä pohtimaan omia toimintaedellytyksiään esimerkiksi kymmenen vuoden päähän. Jos uhkana on toimijoiden puute tai jos yhdistyksen jatkaminen itsenäisenä ei muuten vaikuta tarkoituksenmukaiselta, voi ratkaisu löytyä yhdistymisestä.
Valto Kontro
Riistasuunnittelija Uusimaa