Ensimmäiset metsästysmuistoni ovat suunnilleen yhtä vanhoja kuin vanhimmat muistoni ylipäätään. Aluksi isäni kanssa tehdyt metsästysreissut olivat melko lyhyitä ja painottuivat eväiden syöntiin. Kipinä hommaan syttyi jo silloin ja se saa edelleen lähtemään metsälle. Varmasti sillä oli suuri vaikutus myös riista-alan töihin päätymisessä. Osasyyllinen on esi-isiltä peritty pyyntivietti, mutta merkittävä tekijä on myös rakkaus riistaan.
Pelkällä metsästystaustalla työpaikka riista-alallakaan ei olisi auennut. Yleinen kiinnostus luontoa kohtaan ja halu tehdä jotain luonnon, ja samalla riistan, hyväksi veti opiskelemaan biologiaa. Lopputyön aihetta pähkäillessä mielessä oli kaksi kiinnostavaa asiaa: riista ja metsä. Lopulta aihe yhdisti nämä molemmat ja pääsin tutkimaan hirven vaikutusta metsiin. Tutkimus oli pienen pieni askel hirven ja metsäekosysteemin vuorovaikutusten ymmärtämiseksi, mutta niistähän kokonaisuus muodostuu. Nykyisissä työtehtävissäni kehitän riistan aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyä ja toisaalta edistän riistaeläinten elinympäristöjen huomioimista eli riistametsänhoitoa, jotta riistalle ja muille metsän eliöille jäisi suojapaikkoja ja ravintoa ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen pysähtyisi.
Rakkaus riistaan näkyy myös jahtikauteen valmistautumisessa. Mikään ei harmita metsällä niin raskaasti kuin huonon laukauksen seurauksena syntynyt haavakko ja sen etsiminen. Tarpeetonta kipua ei riistalle mielellään aiheuttaisi. Kiväärit kohdistetaan ja haulipatruunat testataan radalla paperiin ja lautaan hyvissä ajoin ennen kautta. Kuvion pitää olla peittävä ja upotusta riittävästi ajatelluille kohde-eläimille. Huonosti aseeseen sopivalla patruunalla ei kannata riistaa kohti ampua. Myös ampujan pitäisi osata hommansa. Kesän mittaan ampumista harjoitellaan savikiekkoihin ja pahviin, jotta riistatilanteet päättyisivät hyvään laukaukseen. Näiden lisäksi haavakoita koitetaan välttää harkituilla laukauksilla. Ampumatta jättäminen on ainakin yhtä tärkeä taito haavakoiden välttämisessä kuin itse ampumataito. Silti jokaiselle tulee välillä se huono laukaus.
Metsästyksen mitoitus ja kohdentaminen on tärkeää riistasta huolehtimisessa. Saalista olisi välillä hyvä saada, jotta mielenkiinto lajiin säilyy. Toisaalta riistaa pitäisi olla myös vuosikymmenien päästä, seuraaville sukupolville, jotta hieno harrastus jatkuisi. Meillä keskisessä Suomessa riistakannat eivät ole läheskään lounaisen Suomen tasolla ja aika harvoin saalisrepun paino haittaa kulkua. Esimerkiksi metsäkanalintujen pyynnissä on pidettävä kohtuus mielessä ja verotettava järkevästi. Aikuinen lintu olisi tulevana keväänä arvokas yksilö soitimella jatkamassa sukua.
Saalistamisen lisäksi metsällä tulee keskityttyä myös muuhun luonnon ihmettelyyn. Lähes aina siellä näkyy jotain mielenkiintoista tai ruokapöytään kerättävää, kun malttaa pysähtyä. On mukava tehdä tulet ja istua rauhassa syömässä eväitä. Joku nuotiossa kiehtoo. Ehkä se tulee jostain muinaisilta ajoilta, kun esivanhempamme metsästäjä-keräilijät istuivat tulilla lämmittelemässä ja syömässä. Pyytäjiä näissä metsissä on kulkenut jo monien sukupolvien ajan. Heille riista oli tärkeä ravinnonlähde ja osa sai siitä tulojakin. Minulle ruokaa olisi kaupassakin, mutta riista on mieleinen valinta lautaselle, jos sitä on saatavilla.
Kun hieno riistaeläin on saatu saaliiksi, sen haluaa hyödyntää mahdollisimman tarkasti ja saalista kunnioittavasti. Oli kyseessä sitten hirvi tai tavi. ”Arvokkaimmat” ruhon osat ovat hienoa ja helppoa raaka-ainetta vaikka juhlapöytään. Sitkeämmät ja luisemmat ruhonosat ovat myös loistavaa syötävää. Ne vain vaativat hieman enemmän vaivannäköä tai pidempää haudutusta päästäkseen oikeuksiinsa. Mikäli lintujen jalkoja ja siipiä on vielä pakastimessa, suosittelen kokeilemaan esimerkiksi riistalintujuliennea Metsästäjä-lehden ohjeella (metsastajalehti.fi). Ei ole sitkeää.
Perhonsidontaan riistaeläimistä löytyy monia hyviä materiaaleja. Esimerkiksi jäniksen korvat tai vesilintujen rasvarauhasen ympärillä olevat CDC-höyhenet on helppo napata talteen, kuivata ja käyttää sidontamateriaalina. Niistä tehdyillä perhoilla olen saanut kaloja narrattua. Kannattaa muistaa, ettei kaikista eläimistä otettuja osia ole luvallista myydä. Luovuttaa toki voi kavereiden tarpeisiin.
Ruoan, perhojen ja turkisten lisäksi riistaa voi hyödyntää monella muullakin tavalla ja oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Entisaikoina riistan monipuolinen hyödyntäminen oli välttämätöntä, kun kaikkea ei ollut kaupoissa saatavilla. Nykyään sitä voisi harrastaa muista syistä. Ainakin hirven luun käyttöä puukon materiaalina aion vielä joskus kokeilla. Rakkaudesta riistaan!
Esko Paananen
Kirjoittaja toimii Suomen riistakeskuksen määräaikaisena erikoissuunnittelija