Eräpolkuni alkoi noin 10-vuotiaana. Joulun -1978 paras joululahja oli Vapaa-ajan kalastaja -kirja, joka kohdisti eräinnon Pohjanmaan korpiruskeissa ja mystisissä vesissä lymyäviin hauentuppeihin. Sarvikkaankoski ja Kyrösjärvi!*
Tärkeä etappi polulla oli maatilamme vanhaan savusaunaan naapurin poikien kanssa perustettu kerho ”Metsä-Villet ja Kala-Kallet”, joka teki muun toiminnan ohessa riistalaskentoja lähimetsissä 10-vuotiaiden pojankossien innostuksella ja ammattitaidolla. Kun riistakantojen tila oli selvitetty, niitä alettiin verottaa. Pian Tunturi Super Sport kiidätti seikkailuihin yhä kauemmas… kaksitahtibensa ja ruudinsavu huumasivat. Vetämäjärvi ja Onnelan kydöt!*
Lukion jälkeen armeijaan ja sieltä reserviin. Tehtaalle ovia maalaamaan. Hauskaa oli, mutta pikkuhiljaa alkoi mietityttämään, mitä loppuelämällä tekisi. Sen aikaisissa opinto-oppaissa oli kaksi paikkaa, missä mainittiin maaginen riista-sana: Evon metsäopisto Lammilla ja Helsingin yliopisto. Helsingin Viikkiin otettiin opiskelijoita vain joka kolmas vuosi, joten hakemus lähti Evolle, jonne monien yllätykseksi pääsinkin opiskelemaan metsätalousinsinööriksi. Lopputyössä palattiin Sarvikkaankoskelle. Se oli ennallistamissuunnitelma taimenen kutualueille, joka toteutettiin silloisen lääninhallituksen rahoitusavulla. Tuohimetsä ja Siperia!*
Opiskeluaika kului rennolla suorituksella omalla tasolla ja 1994 syksyllä alkoi riivaus riista-alan töihin olla melkoinen, hakemuksia taisi singahdella riista-alan työpaikkoihin jo ennen valmistumista. Ei tärpännyt, tämä vaatii parempaa suunnitelmaa… kuulin silloin, että on saatavissa vastavalmistuneen työllistymistukea, hoidin valmistelut ja sovin treffit Pohjanmaan silloisen riistapäällikön Jukka Bisin kanssa. Arvasin, että hän alkaa valitella rahanpuutetta, kun töitä kysellään. Silloin olikin hyvä nykäistä valttikortti esiin, ”tuon rahat mukanani, jos herra riistapäällikkö viitsii allekirjoittaa tämän valmiin paperin”. Hyvin kävi ja pääsin puoleksi vuodeksi riistatöihin. Tein metsäkanalintujen verotuksen suunnittelu- koulutuspaketin ja selvityksen Pohjanmaan majavakannoista. Isojoki ja Lohtaja!*
Opiskeluaikoina vannoin, että Helsingin seudulle en lähde, vaikka mikä olisi. Kuinka ollakaan, sieltä avautui riistanhoidonneuvojan paikka, pääsin haastatteluihin ja töihin. Riistapäällikkö Reijo Oravan ohjauksessa joutui pohjalainen monta kertaa nöyrtymään ja oppimaan uutta. Hyvä niin. Vaimon kanssa ajauduttiin asumaan Helsingin Viikkiin luonnonsuojelualueen ja peltojen kupeeseen. AIV-rehua tehtiin Helsingissäkin! Tämä voi sittenkin maalaispojalta sujua. Reijo korosti aina akateemisuuden tärkeyttä ja silloin välähti Jakkella! Eikös siellä yliopistossa ollut mahdollista lukea riistaeläintiedettä pääaineena? Pääsin sisään, josta seuraisi päämäärätietoista opiskelua perheen kasvamisen ja työn ohella. Valmistuminen riistabiologiksi vuonna 2005. Pääsin hakemaan Pohjanmaan riistapäällikön paikkaa Jukka Bisin siirtyessä Metsähallitukseen. Uusimaa jäi taakse kymmenen antoisan vuoden jälkeen ja siitä Helsingistäkin oli tullut rakas paikka. Viikin pellot ja Vihdin Vanjärvi!*
Pohjanmaa oli ennestään tuttu ja rakas – työpäivät pitkiä ja kentällä viihdyttiin riistanhoitoyhdistysten ja metsästysseurojen parissa. Oma kotikin rakennettiin – kuinka ollakaan – Riistavallintielle. Merkittävä vaihe riistapolulla alkoi vuonna 2009, kun minut valittiin riistahallintouudistusta valmistelemaan työryhmään. Sen tuloksena syntyi Suomen riistakeskus ja myöhemmin pääsin vetämään Kestävä riistatalous -prosessia. Sillä tiellä ollaan. Hoitosuunnitelmia, kehityshankkeita, verotussuunnittelua. Kansainvälistä työtä, jonka myötä olen saanut esitellä ulkomailla suomalaista riistataloutta ja sen kehityshankkeita. Käsite ”The Finnish Modell” on tullut jo keskieurooppalaisillekin tutuksi. Sillä tarkoitetaan riistatiedon joustavaa käyttöä sen digitalisoimisen myötä (Oma riista), metsästäjien talkootyötä riistalaskennoissa ja elinympäristöjen hyväksi sekä yhteistyötä tutkimuksen kanssa. Seinäjoki-Helsinki junat, Unkari ja Tsekki!*
Tässä eräpolkuni kuvauksessa en niinkään ole kuvannut saaliitani tai omaa metsästystä, se on sivuseikka laajemmassa kuvassa. Pyydän lähes kaikkea aktiivisesti – varislinnuista hirveen, vain suurpedot ja hylkeet ovat jääneet vieraammiksi. Saalis on aina arvokas asia, mutta eniten tyydytystä saan siitä, kun koen, että voin tehdä vaikuttavaa työtä elinvoimaisten riistakantojen ja elinympäristöjen eteen. Riista-ala kehittyy kovaa vauhtia ja metsästäjien tekemä luonnonhoitotyö saa jo yhteiskunnallista arvostusta osakseen. Tule sinäkin mukaan – eräpolulla on Suomessa hyvin tilaa, etenkin nuorille ja naisille!
*rakkaita paikkoja Jarkon eräpolulla
Suomenpystykorva Siru on Jarkon metsästyskaveri. Haukku soi syksyisin etenkin Sallan Naruskan maisemissa eikä se meinaa loppua tilanteen päätyttyäkään…
Jarkko Nurmi
Kirjoittaja työskentelee riistatalouspäällikkönä Suomen riistakeskuksessa