Kolme vuotta sitten aloitin työt Suomen riistakeskuksen SOTKA-kosteikot-hankkeessa suunnittelijan tehtävässä. Työssäni on ollut mahtavaa päästä yhdistämään koulutus ja oma harrastustaustani. On ollut hienoa huomata, kuinka ennen lajistoltaan ”köyhät” alueet ovat kosteikon toteuttamisen tai kunnostamisen myötä tulleet uuteen loistoonsa. Erityisesti vesilintujen poikueiden vilske hankkeessa rakennetuilla kosteikoilla on ollut mieleenpainuvia hetkiä.
Luonnosta nauttiminen ja siellä viihtyminen on aina ollut osa elämääni. Muistan, kuinka lapsuudessani vietin paljon aikaa ulkona tutkiskellen kasveja, eläimiä ja hyönteisiä. Ei ihme, että ala-asteen ensimmäisellä luokalla halusin opiskella biologiaa ja päästä tutkijaksi. Rakkaimpiin ensiharrastuksiin kuului myös kalastus. Lapsena kalastus mökillä tai isovanhempien luona olivat ikimuistoisia hetkiä, joita on mukava muistella yli 20 vuoden jälkeenkin.
Hieman myöhemmin pääsin isän mukaan perhetuttumme ja hänen suomenajokoiransa kanssa jänisjahtiin. Tämä oli ensi kosketukseni metsästyksestä. Tervaskantotulilla paistetuista makkaroista ja muutenkin ikimuistoisesta päivästä heräsi metsästyskipinä ja päätin mennä metsästyskurssille. Intensiivisen opiskelun jälkeen metsästäjätutkinto meni kerrasta läpi 13-vuotiaana. Alkuun metsästysharrastukseni koostui pienriistan metsästyksestä. Myöhemmin mukaan tuli sorkkaeläimet, kun sain hankittu oman aseen.
Lukion ja armeijan jälkeen menin opiskelemaan akvaattisia tieteitä, pääaineena limnologia, josta valmistuin maisteriksi. Muuttaessani Helsinkiin metsästys jäi hetkeksi vähemmälle, koska omat metsästysalueet ja -paikat sijaitsivat pohjoisessa. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen tutustuin kuitenkin samanhenkisiin ihmisiin yliopiston metsästysseuran kautta, josta sain uusia ystäviä ja uusia jahtimahdollisuuksia aukesi lähempää.
Metsästysharrastus on vienyt vuosi toisensa perään mukanaan ja tuonut paljon uusia ystäviä, niin Suomesta kuin ulkomailta. Metsästys- ja kalastusharrastuksesta on tullut elämäntapa. Riistanhoito on ollut aina lähellä sydäntä. On kyseessä sitten ollut haitallisten vieraslajien pyynti (minkki ja supikoira) tai eläinten tukiruokinta talvella.
Seitsemän vuotta sitten sain toteutettua yhden unelman ja hankin karkeakarvaisen mäyräkoiran jahtikaveriksi itselleni. Koiramiehenä liipaisimen puristamiset ovat jääneet ajojahdissa vähemmällä. Koiran ohjaajana on ollut kuitenkin mahtava seurata oman koiran toimintaa ja kehitystä vuosien varrella. Hyvän ajon päätteeksi omalle koiralle toisen metsästäjän toimesta saatu kaato on aina ollut yhtä hieno kokemus kuin, että liipaisimen puristajana olisin ollut itse.
Ilman metsästysharrastustaustaa moni ikimuistoinen hetki ja paikka olisi jäänyt ulkomaillakin kokematta. On ollut mahtavaa päästä tutustumaan erilaisiin metsästyskulttuureihin ja saada uusia näkökulmia metsästyksestä maailmalta. Metsästyksen ohella luonnossa vietetyn ajan ja riistakameroiden kautta eläinten seuraaminen on opettanut paljon eläinten käyttäytymisestä ja luonnon toiminnasta. Oppiminen olisi todennäköisesti jäänyt vähemmälle ilman harrastusta ja ylipäänsä luonnossa viihtymistä.
Mielestäni hyvät riistakannat ovat tärkeä luonnonvara ja niistä kannattaa pitää kiinni. Tässä kestävä metsästys on tärkeässä roolissa. Hyvistä riistakannoista voivat hyötyä oikein toteutettuna metsästäjien lisäksi, niin maanomistajat kuin kuluttajat. Mikäs sen mukavampaa kuin tarjota riistaa tuttaville tai viedä riistaa tuliaisina. Valkohäntäpeurakannat ovat viime aikoina saaneet paljon mediatilaa niiden aiheuttamien haittojen vuoksi. Kaikissa asioissa on kuitenkin myös kolikon kääntöpuoli. Mielestäni valkohäntäpeuraan tulisi suhtautua kuten kaikkeen muuhunkin riistaan, kunnioittavasti. Se on tärkeä luonnonvara ja riistalaji Suomessa, jonka kantaa kannattaa hoitaa ja ylläpitää myös jatkossa.
Lauri Laitila
Kirjoittaja työskentelee Sotka-kosteikot-hankkeessa suunnittelijana