Onneksi perheeni ravinnonsaanti ei ole ollut viime aikoina jäniksenpyynnistä kiinni. Saalis on näet ollut lujassa kovasta ja moninaisesta yrittämisestä huolimatta. Siitä huolimatta metsästys kiehtoo.
Metsästys on minulle pohjimmiltaan ravinnon hankintaa. Sen syvin luonne on elämän ja kuoleman ikuisen kiertokulun toteutuminen. Ympäristön elävien luontokappaleiden hyödyntäminen ravintona on pohjimmiltaan samaa toimintaa kuin muinoin esivanhemmillamme. Ehkä juuri siksi riistan saamisen ilo on selviytymisen ja elämän jatkumisen kouriintuntuva merkki, palkinto oikeansuuntaisesta toiminnasta.
Riistan tärkeyden vuoksi suomalaiseen pyyntikulttuuriin ja eräperinteeseen kuuluu uhrin tai lahjan antaminen metsälle ja sen haltioille. Kuuluin lienee Tapio. Metsältä kirjaimellisesti pyydettiin saalista ennen metsälle menoa. Uhrina annettiin jotain itselle tärkeää, kuten tupakkaa, viinaa tai hopeaa. Metsän ja pyytäjän suhde oli vastavuoroinen. Siihen liittyi hiljaista nöyryyttä ja kunnioitusta luontoa kohtaan. Kohdallani tämä on ollut helppo sisäistää. Jänistä kun ei väkisin saada, ei edes ampumalla.
Yhä pyynnin onnistuminen, siis saaliin saaminen, vaatii edes kohtuullista panostamista. Tähän luettaneen ainakin varustehankinnat eli metsästykseen käytetty rahapanos. On selvää, että laadukas ja siten asian arvoinen metsästysase sekä vaikkapa kelpo eräasu saappaineen tuovat metsästäjän olemukseen ryhtiä ja auttavat keskittymistä itse pyyntiin. Jos vastaavasti olet syyssäässä erämetsällä reikäisissä verkkareissa kourassasi ruosteinen laina-ase, et ehkä usko itsekään olevasi metsästäjä. Vaatteet vähintään vaikuttavat viihtyvyyteesi huonoissa keleissä ja tämä heijastuu toimintaan. Rahan panostaminen harrastuksen välineistöön tekee sinusta vihkiytyneen metsästäjän. Motivoituneena myös saat todennäköisemmin saalista, ainakin ennen pitkää.
Riistanhoitomaksun vuosittainen suorittaminen on nykyajan toimiva riistauhri. Pyytäjäkunnan kollektiivinen lahja metsälle on siis rahaa. Sen vaikutus toteutuu riistahallinnossa, kun riistakantoja hoidetaan ja säädellään asianmukaisesti. Tämän lahjan vaikutus on merkittävä, se nimittäin takaa kestävät riistakannat nyt ja tulevaisuudessa.
Uhrilahja metsälle voi olla myös meille monille sitä arvokkainta: aikaa. Nykypyytäjälle taitojen ja tietojen kartuttaminen pyyntikautta odotellessa on aikalahja metsälle. Harrastuksen valmisteluun käytetty aika toimii uhrina, jonka voi odottaa tuottavan tulosta saaliin muodossa myöhemmin. Hyvin suunniteltu on tässä puoliksi saatua. Suunnittelun päälle onkin sitten enää se saalis saamatta.
Merkittävintä pyyntikokemuksessa on mielestäni mielentila. Onko mieleni hiljainen ja keskittynyt? Vai olenko kiireinen ja saaliin saamisen kiihko kuohuu mielessä? Olenko tyytyväinen koiraani ja luotan sen työskentelyyn vai riepovatko kaikenlaiset pikkuseikat mieltä jo ennen jahdin alkua?
Kiireisenä, turhautuneena, ärtyneenä tai väsyneenä metsästäjä voisi yhtä hyvin jäädä kotiin viettämään päiväänsä. Niissä mielentiloissa kaikki tuntuu menevän pieleen. Sää on vääränlainen. Koira ei löydä riistaa eikä edes tottele, mokoma. Jos ampumatilaisuus tulee, sen tumpeloi varmasti. Aseen hihna tarttuu johonkin eikä nosto lähde puhtaana, risua on edessä, laukaus lähtee liian myöhään, aseen perä iskee kipeästi poskiluuhun ja korvissa soi. Jos lintuun sattuu, se jää hukkaan tai vähintään siipirikkona juosten kiinniotettavaksi. Jos olet pyytämässä nimenomaan jänistä, saat kymmenen tilaisuutta ampua kanalinnun, joiden pyyntikausi ei vielä ole alkanut. Vähän kaikki harmittaa.
Kiireettömyys herkistää aistit paremmin ympäristölle. Puuhun istahtaneen teeren tai ketun haukahduksen aistii helpommin kannolla istuen kuin varvikossa harppoessa jokin päämäärä mielessä. Havainnot, jotka olisit ohittanut hökälehtimällä parantavat saaliin saamisen todennäköisyyttä huomattavasti. Aikauhri metsälle toimii edelleen!
Ammut heittolaukauksen pakenevaan riistaan. Kaikki tapahtuu kuin ennalta tietäen. Siivilleen nousevan kanalinnun ääni ja suunta paikantuvat tarkasti, aseen nosto varmistimen poisto, joita et muista tehneesi. Pehmeä laukaus ja lintu tippuu siistinä myttynä aukealle paikalle. Laukaus ei soi korvissa, olo on kevyt, yllätetty ja iloinen. Saalis ei tunnu otetulta, vaan saadulta.
On vielä yksi tapa saaliiseen. Ensikertalainen metsällä. Onnenkantamoinen suo kokemattomalle satumaisen suuren rusakon, kymmenpiikkisen hirvisonnin tai homenokkametson. Riista tarjoillaan suoraan syliin, laukaus osuu ja päivä on kaikin puolin onnistunut. Se onkin metsän lahja uudelle suosikilleen.
Molemminpuolinen rakkaus on syntynyt.
Tapio Kangas
Kirjoittaja toimii Kainuussa riistasuunnittelijana