Siirry sisältöön

Näkemiin hirvitalousaluesuunnittelijat

Kolme vuotta jyrännyt Suomen riistakeskuksen Hirvitalousaluetoiminnan kehittäminen -hanke päättyy vuoden vaihtuessa. Hankkeeseen palkattiin keväällä 2019 yhdeksän virkeää suunnittelijaa, jotka ovat tehneet työtään suurella sydämellä. Heidän päätavoitteenaan on ollut hirvieläinkantojen hoidon kehittäminen yhdessä metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistysten kanssa.

Kaksitoista miestä jyrkän kallion edessä.

Hanketta rahoitti maa- ja metsätalousministeriö, jonka virkamiesten kanssa käydyistä keskusteluista hankeidea lähti rakentumaan. Havahduimme yhdessä siihen, että hirvieläimiin liittyvän riistatiedon työkaluja alkoi olla Oma riista- palvelussa jo niin paljon, että on syytä tukea metsästäjäkenttää niiden löytämisessä ja käytössä, jotta niistä saadaan kaikki hyöty irti.

Toinen hankkeen perusajatus oli jalkautua kentälle ja tupailtoihin. Riistakeskuksen lakisääteisten tehtävien määrän kasvun takia ovat vakituiset toimihenkilöt ehtineet entistä harvemmin liikkumaan alueilla tukemassa metsästysseuroja ja riistanhoitoyhdistyksiä koulutusilloissa. Tämä yhteistyö on kuitenkin hyvin tärkeää ja sitä haluttiin tukea. Siinä onnistuttiin hyvin, koronasta huolimatta. Yhteensä järjestettiin 700 koulutustilaisuutta, joihin osallistui yli 27 000 metsästäjää! Osa näistä pidettiin webinaareina, joihin hakeutui kuulolle selvästi enemmän uusia ja erilaisia metsästäjiä kuin mitä tavallisten tupailtojen kautta voidaan tavoittaa.

Kuuden eri oppaan kannet. Kuvissa hirvieläimiä, villisika ja kallo.Koulutusten lisäksi panostettiin laadukkaiden materiaaleiden tuottamiseen. Hankkeessa luotiin laadukkaita, säänkestäviä oppaita, jotka voi huoletta survoa jahtiretkellekin reisitaskuun tai reppuun. Oppi menee parhaiten perille maastossa riistaa tarkkaillen. Näitä materiaaleja jaetaan jatkossakin ilmaiseksi riistakeskuksen koulutustilaisuuksiin osallistuville: metsästäjän hirviopas, valkohäntäpeuraopas, metsäkaurisopas, metsäpeuraopas, villisikaopas, riistapelto- ja ruokintaopas…

Oppaiden lisäksi Riistainfon sivuilta löytyy suuri määrä koulutuspaketteja, joita voi hyödyntää itseopiskelussa ja metsästysseuratoiminnassa.

Metsästäjien palveluita kehitettiin myös yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Hirvieläintietojen visuaalisuutta ja käytettävyyttä parannettiin nimenomaan metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistyksien tarpeita silmällä pitäen Luonnonvarakeskuksen riistahavainnot.fi-palvelussa. Nyt kaikki verotussuunnittelussa tarvittavat tiedot löytyvät yhdestä palvelusta.

Hirvitalousaluetoiminnan kehittäminen hankkeella haluttiin tukea myös sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä. Kaiken lähtökohtana on riistatiedon avoimuus ja nopea ja joustava käyttö, jotta kannanhoidolle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa ja ennaltaehkäistä hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja. Hirvitalousaluesuunnittelijoiden työpanos oli ensiarvoisen tärkeä myös valkohäntäpeurakannan leikkaamisen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Rahoittajan ja riista-alan tulosohjaajan, maa- ja metsätalousministeriön näkemyksen mukaan hanke onnistui erinomaisesti tavoitteissaan. Jopa niin hyvin, että jossain muodossa jatkoakin saattaa olla luvassa. Uusien hyvien käytäntöjen jatkuvuus kentällä kannattaa varmistaa ja toivottavasti otsikossa lausuttu ”näkemiin” jäisikin hyvin lyhytaikaiseksi…!?

Kiitos hirvitalousaluesuunnittelijat!

 

Jarkko Nurmi, riistatalouspäällikkö, Suomen riistakeskus