Riistanhoitomaksun maksaneiden metsästäjien määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena jo usean vuoden ajan. Vuosittain metsästyskortin lunastaa runsaat 300 000 metsästäjää. Huomionarvoista on se, että riistanhoitomaksun maksaneiden miesten määrä on ollut laskusuunnassa, kun puolestaan naisten määrä on lisääntynyt. Toistaiseksi naisten määrän kasvu on siis pystynyt kattamaan miesten puolelta tulleen hävikin, mutta jatkuuko sama kehitys edelleen?
Hirvijahti on monelle metsästäjälle henkireikä, ja siihen osallistuukin vuosittain noin puolet riistanhoitomaksun maksaneista. Hirvenmetsästys on perinteisesti ollut kyläyhteisön yhteistä toimintaa ja monilla menee suuri osa syksyn viikonlopuista metsässä hirviä pyytämässä. Hirvipeijaiset ovat olleet metsästyskauden kohokohta, jonne kutsutaan myös metsästysseuran jäsenten läheiset, maanomistajat ja joskus jopa koko kylän asukkaat kuulemaan metsästystarinoita ja syömään maukasta hirvikeittoa.
Kun otetaan huomioon valloillaan olevat muutokset nyky-yhteiskunnassa, eli väki – ennen kaikkea nuoriso – muuttaa maaseudulta kaupunkeihin ja maaseudun väestö ikääntyy, niin muutoksia metsästysseurakenttään ja perinteisiin metsästystapoihin lienee luvassa. Nuoremmalla väestöllä ei ole enää samanlaista mahdollisuutta sitoutua koko syksyksi hirvieläinjahteihin ja vanhempi harrastajakunta jättäytyy ajan myötä pois metsästyksen parista. Riittävätkö metsästäjien rahkeet hoitamaan hirvieläinkantoja tulevaisuudessa?
Jos oletetaan, että hirvieläinjahteihin käytetyt henkilötyöpäivät tulevat tulevaisuudessa laskemaan, niin metsästyksen tulisi tehostua, jotta kannat saataisiin pidettyä ennallaan. Muun muassa metsästystavan valinnalla voidaan vaikuttaa saalistehokkuuteen – esimerkiksi kyttääminen tai pysäyttävän koiran haukulle hiipiminen lienevät henkilötyötunneissa mitattuna tehokkaampia keinoja kuin vaikkapa miesajolla ja passilinjalla metsästäminen. Pysäyttävä koira ei kuitenkaan toimi esimerkiksi valkohäntäpeuralle tai metsäkauriille ja ilmaston lämpenemisen myötä lumettomat talvet todennäköisesti yleistyvät, mikä puolestaan vaikeuttaa kyttäämistä.
Entä jos metsästyksen tehostaminen ei riitä pitämään kantoja kurissa? Kaupungeissa on huomattava määrä metsästäjiä, joilla ei ole mahdollisuutta sitoutua metsästysseuratoimintaan, mutta halua osallistua jahtiin löytyisi. Löytyykö ratkaisu metsästysmatkailusta, jossa maksaville asiakkaille tarjotaan metsästysmahdollisuuksia? Monessa muussa Euroopan maassa metsästys on huomattavasti kaupallistetumpaa toimintaa kuin Suomessa. Euroopassa palveluun kuuluu tyypillisesti kaikki majoituksesta ja muonituksesta lähtien oppaisiin ja varusteisiin. Lisäksi erikseen maksetaan vielä kaatomaksut, varsinkin jos kyseessä on komea trofeeyksilö.
Itse metsästys on kuitenkin vain pieni osa koko prosessia ja suuri osa työstä tehdään riistanhoidon, talkoiden ja saaliin käsittelyn merkeissä. Maksavat asiakkaat eivät yleensä kuitenkaan näihin osallistu, vaan nämä toimet jäisivät yhä harvempien harteille ja varsinkin tiheillä peura-alueilla korvauksetonta työtä näiden parissa on jo nyt runsaasti.
Maksavat asiakkaat odottavat myös saavansa rahoilleen vastinetta, eli saaliin saamisen todennäköisyyden tulisi olla vähintään kohtuullinen, joka taas puoltaisi kohtuullisen suuria riistakantoja. Tämä puolestaan aiheuttaisi lisää harmia esimerkiksi maanomistajille, joista suurin osa on vuokrannut maansa metsästysseuran käyttöön joko vastikkeetta tai esimerkiksi lihaosuutta vastaan. Pystyisikö vieraskorttien, lihanmyynnin ja kaatolupamaksujen tuotosta maksamaan mahdollisesti maanomistajille metsästysoikeuden vuokraamisesta rahalla, jotta hekin hyötyisivät toiminnasta?
Spekulaatiota metsästyskulttuurin, riistakantojen ja metsästäjäkunnan tulevaisuudesta voidaan käydä loputtomiin. Muutos lienee vääjäämätön, mutta millainen muutos on luvassa? Sen meille näyttää vain aika.
Kommentoi alle, mitä kuvittelet tulevaisuudessa tapahtuvan!
Valto Kontro
Riistasuunnittelija, Uusimaa
Suomen riistakeskus