Pitkiä hirvihaukkuja, hiljaista hiipimistä pakkasen kohmettamassa maastossa sekä hienoja kaatoja napakymppilaukauksilla. Metsästäjien kokoontuessa kerrataan kokemuksia sanoin ja ehkä kuvinkin. Läsnä olevat voivat kysyä tarvittaessa tarkennusta yksityiskohtiin ja näin saavat kiinni kertojan kokemista tilanteista ja tunteista.
Sosiaalinen media ja nykytekniikka ovat mahdollistaneet yhä suuremmat verkostot sekä kanavia viestintään, mutta ne tuovat omat haasteensa. Vaikka kamera on lähes aina mukana, ei se ole koko ajan kuvausvalmiudessa. Pikaiseen napattu kuva saaliista ei välttämättä välitä metsästyspäivän tunteiden kirjoa, vaikka mukana olisi lyhyt tekstikin. Viestin merkkimäärä voi olla rajattu tai asiat pyritään tuomaan mahdollisimman lyhyesti esiin.
Kovin tiivistettynä on haastavaa välittää metsästyksen tapahtumia, metsästäjän tuntemuksia, harrastuksen, saaliin sekä luonnon arvostusta. Jos toisen metsästäjän on vaikea saada kiinni viestistä, niin kuinka sen näkee henkilö, joka ei vielä tunne harrastustamme?
Somessa henkilöt voivat olla enemmän tai vähemmän tuttuja, joten vuorovaikutus ja yhteisöllisyys heidän välillään on harvoin samanlaista kuin esimerkiksi tutun metsästys- tai kaveriporukan sisällä. Julkaisut aiheuttavat joskus tunnereaktioita ja ne tuodaan esille turhankin provosoivasti. Tahattomastikin laitettu kommentti voi väärin ymmärrettynä johtaa kiistelyyn, jolloin julkaisijan tarkoittama viesti voi kadota.
Meidän tulisikin pohtia somessa metsästysharrastuksesta innoissaan kirjoitellessamme, toisimmeko mielipiteitämme julki samalla tavalla tutussa kaveriporukassa tai tuntemattomienkin ollessa läsnä? Samaten on hyvä miettiä, voisiko joku käyttää julkaisuasi/kommentointiasi eri käyttötarkoituksiin, joissa kuva tai kommentti on irrotettu alkuperäisestä julkaisusta?
En ole itse erityisen hyvä kirjoittamaan tai kuvaamaan, tallennan kyllä kokemuksia havainto- ja saaliskirjausten yhteydessä Oma riistaan. Onneksi on myös sellaisia henkilöitä, jotka osaavat hienosti välittää kokemuksena niin tekstinä, kuvina, videoina tai kerrottunakin. Esimerkiksi useat suomalaiset eräkirjat perustuvat metsästyskokemuksiin, joita kuvataan hyvin kokonaisvaltaisesti. Kokemukset on aluksi tallennettu päiväkirjaan, sitä varten täytyy osata myös havainnoida.
Eräkirjailija Erkki Tuominen kuvasi Jälkijonon päässä -kirjassaan:
”Aamulla metsä on herätettävä henkiin. Se on kokonaan kiinni omasta itsestä. On pysähdyttävä petäjikön sisässä ja vedettävä syvään henkeä. Ei riitä että on avannut silmänsä ja korvansa, on avattava myös mielensä. Sen jälkeen vasta metsässä voi kokea ihmeellisiä.”
”Jos päivä rakentuu vain teoista, se jää kovin vajaaksi. Teoista voi nauttia, mutta teoilla ei pääse metsään sisään.”
Ja en, en todellakaan ole sosiaalista mediaa tai siellä viestimistä vastaan. Ympäristö on vain hyvin erilainen kuin tutun porukan kokoontuessa. Mielestäni meidän pitää osata paremmin ja kokonaisvaltaisemmin tuoda esille hienoa harrastustamme myös heille, jotka eivät sitä tunne. Mallia voit ottaa esimerkiksi Antti Saarenmaan artikkelista Metsästäjä-lehdessä.
Metsästysharrastus tulee säilymään jatkossakin tärkeänä ja hyväksyttynä osana suomalaista yhteiskuntaa. Jokainen meistä voi vaikuttaa harrastuksemme tulevaisuuteen, millaisen sormenjäljen sinä haluat jättää omalla toiminnallasi?
Hienoja, mieleenpainuvia metsästyskokemuksia!
Risto Paakkonen
Hirvitalousaluesuunnittelija, Oulu