Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että metsästäjä katselee passissa älypuhelimen näyttöä. Kartalla liikkuvat koiria ja kavereita ilmaisevat kuvakkeet saattavat tietämättömän silmään näyttää jonkinlaiselta strategiapeliltä. Kauas on tultu siitä, kun Lemminkäinen hiihteli Hiiden hirveä muinaisilla salomailla.
Ensi kerran potkaisihe
silmän siintämättömähän,
kerran toisen kuopasihe
korvan kuulemattomahan,
kolmannen kohenteleikse
lautasille hiitten hirven. (Kalevala)
Tiedemiehet eivät ole vielä keksineet tällaisia taikasuksia metsästäjän avuksi, mutta nykyteknologia on muuttanut metsästystapojamme peruuttamattomasti. Merkittävintä kehitys lienee ollut koiratutkissa. Ei ole kaukaista menneisyyttä, kun tutka löytyi vain harvalta. Nekin laitteet olivat alkeellisia ilmoittaen ainoastaan karkean suunnan ja etäisyyden koiraan. Nykyään tutkista löytyy haukkulaskurit ja koiralle voi halutessaan soittaa puhelun. Varjostetut maastokartat ja ilmakuvat helpottavat eläinten liikkeiden ennakointia. Jahdin luonne on muuttunut pitkästä passissa istuskelusta aktiivisempaan suuntaan, pyrkimyksenä usein ehtiä eläimen eteen. Tärkeää on, ettei kiirehtiessään riko Metsästyslain 32§ ”Riistaeläintä ei saa ampua … moottorikäyttöisestä ajoneuvosta eikä näiden suojasta tai välittömästi pysäyttämisen jälkeen sataa metriä lähempänä näitä”. Vaan mikäs pitkissäkin passituksissa, kun akkulämmitteiset takki ja lapaset pitävät vilun kaukana.
Koiratutkat ja paikannussovellukset tuovat jahtiin paljon jännitystä ja iloa, mutta myös merkittävästi turvallisuutta. Koiran reaaliaikainen sijainti saattaa pelastaa karvakaverin vilkasliikenteiseltä tieltä, heikoilta jäiltä tai susilta. Jahtikavereiden paikkatieto antaa ampumaturvallisuuteen yhden varmistuksen lisää. Karttasovelluksesta näkee kätevästi myös esimerkiksi tiestön, asutuksen ja retkeilyreitit, jotka on tärkeä huomioida ennen riistalaukausta.
Viestintäteknologian kehitys on ollut myös huimaa. VHF-radiopuhelimet ovat laajasti käytössä seuruejahdeissa ja niiden rinnalle on tullut pikaviestisovelluksia. Monesti passissa on tilanne, jossa radioon puhuminen ei ole tilanteessa järkevää, mutta tietoa tulisi saada eteenpäin. Pikaviesteinä tieto liikkuu nopeasti ja ääneti. Vaarana on, että älypuhelin vangitsee katsojansa, ja riista lipuu passin ohi näyttöä tuijottaessa. Viestisovellukset sopivat hyvin myös porukan yleiseen yhteydenpitoon ja metsästysasioiden järjestelyyn, kunhan kaikilla porukan jäsenillä on niihin pääsy.
Hirvijahti on muuttunut aikojen saatossa tehokkaammaksi. Tämä näkyy, kun verrataan esimerkiksi Oma riistan raporteista löytyvää saalista/seuruepäivä -indeksiä hirvikantaan. Yksi syy ilmiölle lienee juuri kehittynyt teknologia. Riistakameroiden avulla saadaan tuoretta tietoa eläinten liikkeistä. Nykyaikaisten koiratutkien merkitys on varmasti valtaisa. Vaan missä on raja, johon saakka metsästyksen teknologiaa on perusteltua kehittää ja minkälaista teknologiaa käyttää? Milloin riistalla ei ole enää riittävää mahdollisuutta? Tämä jokaiselle henkilökohtaisesti pohdittavaksi. Hiiden hirven hiihtokin päättyi useimmiten kehnosti.
Jo tapasi Hiijen hirven,
Nossessa Tapo-mäkie,
Vuorta kirjo kiivetessä.
Liismähti Ililli lävestä,
Taittu kalhu kannan tiestä,
Sauva suo veren sijasta. (SKVR 12, 872)
Erityisesti seuruejahdeissa uuden teknologian hyödyt ovat kiistattomat. Välillä jokaisen on kuitenkin hyvä tehdä pieni irtiotto kaikesta modernista ja heittää älypuhelin syvälle repun pohjalle. Allekirjoittanut suosittelee tähän esimerkiksi linnunpyyntiä itäkairassa tai jänispassia pelkästään ajokoiran heleää haukkua kuunnellen.
Pirkka Peltonen
Hirvitalousaluesuunnittelija
Etelä-Häme & Pohjois-Häme