Joulukuun 1. päivä alkaa ilveksen kannanhoidollinen metsästys. Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan 240 ilveksen pyyntiin. Metsästyksen tavoitteena on…
mirjarantala
Tehokeinot käyttöön vieraspienpetojen pyynnissä
Metsästyskausi on kuumimmillaan, mutta iltojen pimeys rajoittaa tehokasta vieraspienpetojen pyyntiä. Uudistuneen lainsäädännön turvin pyynti onnistuu myös pimeässä. Haitalliset…
Riistakeskus myönsi poikkeusluvan susien karkottamiseen Pohjois-Karjalassa
Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan susien karkottamiseen Polvijärven ja Outokummun alueelle. Kaksi sutta on syksyn aikana käynyt toistuvasti asuttujen…
Sorkkia ja sarvia-blogin podcast-sarja alkaa
Sorkkia ja Sarvia -blogin ensimmäisessä podcast-julkaisussa käsitellään Hirvitalousalueiden kehittäminen -hanketta sekä hirvieläinten kannanhoitoa. Podcastissa käydään myös läpi, mitä…
Keski-Suomessa kaadettiin 11 karhua
Keski-Suomen alueelle myönnettiin kannanhoidollisia poikkeuslupia 12 karhun metsästämiseen. Näillä luvilla saaliiksi saatiin 10 karhua. Kuusi karhuista oli aikuisia…
Syksyn saalis 305 karhua
Lokakuun lopussa päättyneellä karhunmetsästyskaudella saatiin saaliiksi koko maassa yhteensä 305 karhua. Saalismäärä väheni 30 eläimellä edellisvuoteen verrattuna. Karhua…
MMM: Susikannan hoitosuunnitelmalla pyritään hallitsemaan suteen liittyviä konflikteja ja turvaamaan susikannan elinvoimaisuus
Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut Suomen susikannan hoitosuunnitelman. Hoitosuunnitelma on Suomen susikannan ja suteen liittyvien konfliktien hallinnan työkalu…
Susien ulostenäytteiden kerääminen DNA-analyysejä varten alkaa
Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen riistakeskus organisoivat susien ulostenäytteiden keräämisen Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa talvella 2019/2020. Keräämisestä vastaavat pääasiassa vapaaehtoiset.…
Marraskuu on pahinta peurakolariaikaa
Eniten eläinonnettomuuksia tapahtuu tunti ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskun jälkeen. Marraskuussa valkohäntäpeurojen kiima-aika saa eläimet liikkeelle ja samalla…
LUKE: Pannoitettujen susien sijaintitietojen päivittymisessä ongelmia – lauantaina 26.10. sijaintitiedot eivät päivity huoltokatkoksen vuoksi
Pannoitettujen susien sijaintitietojen päivittymisessä Riistahavainnot.fi-palveluun on tällä hetkellä ajoittaisia katkoksia. Katkokset ilmenevät sijaintitietojen päivittymisten myöhästymisinä. Viiveet johtuvat pääosin…