Siirry sisältöön

Valkohäntäpeura

(Odocoileus virginianus)

Tuntomerkit: Hirveä selvästi pienempi ja sirompi. Säkäkorkeus 90–110 cm, ruumiin pituus 150–180 cm. Pukin paino jopa 130 kg, naaras 40–80 kg. Tunnusomaista pitkähkö alta valkea häntä, jonka eläin nostaa häirittynä varoitussignaaliksi. Karvan väri kesällä punertavanruskea, syksyllä vaaleanharmaa, mahapuoli vaalea. Vasa tanakka, neliömäinen. Pukilla sisäänpäin kaarevat sarvet, usein nk. tulppaanisarvet.

Esiintyminen: Kanta on viime vuosina runsastunut. Valkohäntäpeuroja esiintyy Oulu-Joensuu-linjan eteläpuolella, mutta kanta painottuu voimakkaasti lounaiseen osaan maata. Paikallisesti peuratiheydet voivat Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Hämeessä ja Satakunnassa olla useita kymmeniä yksilöitä tuhannella hehtaarilla. Muualla maassa peurakanta on selvästi harvempi. Elää viljelysalueiden tuntumassa reheväkasvuisissa metsissä. Talvella usein kuusikoissa, missä lunta on vähemmän.

Lisääntyminen: Kiima-aika marraskuussa. Naaraan kantoaika on 190-220 vuorokautta ja se synnyttää 1–2 (joskus 3) vasaa toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.

Ravinto: Vuodenajasta riippuen ruohovartiset kasvit, oraat, puiden ja pensaiden versot ja varvut. Talvella mm. mustikka ja kataja ovat tärkeitä.

Muuta: Valkohäntäpeura on maahamme 1930-luvulla tuotu laji, josta on kehittynyt tärkeä riistaeläin etenkin lounaisessa Suomessa. Valkohäntäpeuroja ruokitaan talvella riistanhoidollisista syistä ja koska ruokintapaikat helpottavat metsästystä. Valkohäntäpeuroja metsästetään tyypillisesti vahtimalla sekä ajavan koiran avulla.

Lisätietoa valkohäntäpeurasta