Uusi asetus antaisi luvan metsästää kymmenen vahinkoa aiheuttavaa tai uhkaavaa sutta

Maa- ja metsätalousministeriö:

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnolle asetusluonnoksen, joka mahdollistaa erityisen merkittävää vahinkoa tai turvallisuusuhkaa aiheuttavien susien metsästyksen seuraavana kolmena metsästysvuonna. Poronhoitoalueen ulkopuolella voidaan metsästää Suomen riistakeskuksen poikkeusluvilla kunakin metsästysvuonna kymmenen sutta. Poronhoitoalueelle rajoitusta ei edellisvuoden tapaan asetettaisi, vaan siellä Suomen riistakeskus voisi myöntää poikkeuslupia mm. erityisen merkittävien porovahinkojen estämiseksi.

Asetusta esitetään kolmeksi seuraavaksi metsästysvuodeksi. Näin varmistetaan Suomen riistakeskukselle mahdollisimman joustava ja keskeytymätön toimivalta myöntää poikkeuslupia kriteerit täyttäviin hakemuksiin. Asetuksen määriä voidaan tarkistaa, jos lumipeitteen tultua tehty kanta-arvio viittaa merkittävään muutokseen susikannassa. Myös poliisilla on valtuudet hoitaa mahdollisia akuutteja tilanteita, jotka uhkaavat ihmisten turvallisuutta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen uusimman arvion mukaan Suomessa on 15 – 21 susipentuetta, joista osa liikkuu sekä Suomen että Venäjän puolella. Lisäksi todennäköisiä tai mahdollisia susipareja on tiedossa 14.

Tiedote, asetusluonnos ja muistio maa- ja metsätalousministeriön sivuilla