Siirry sisältöön

Uudet riistametsänhoidon työohjeet julkaistu: suosi sekapuustoisuutta, jätä tiheikköjä

Suomen riistakeskus on julkaissut uudet riistametsänhoidon työohjeet. Niiden tarkoituksena on modernisoida talousmetsien hoitoa vastaamaan sekä 2000-luvun metsänomistajien että riistan tarpeita. Riistametsänhoito on esillä myös Metsämessuilla 6.–8.11.2015.

Riistametsänhoidon työohjeet sopivat hyvin tavallisen talousmetsän hoitoon ja useimpien ohjeiden soveltaminen onnistuu helposti omatoimiselta metsänomistajalta. Metsänhoitotöissä riista voidaan ottaa huomioon läpi metsikön kiertoajan, ja menetelmät ovat hyvin kustannustehokkaita. Yksityisten metsänomistajien lisäksi tavoitteena on innostaa ammattilaisia viilaamaan metsätalouden toimintatapoja paremmin riistaa huomioon ottaviksi. Suomen riistakeskus toivoo, että samalla kun huolehditaan metsän puuntuotantokyvystä, turvataan myös riistan elinolosuhteet, metsän monimuotoisuus ja kaunis maisema.

Riistalle ravintoa ja suojaa

Metsäkanalinnut menestyvät parhaiten monimuotoisessa sekametsässä, jossa puuston koko ja tiheys vaihtelevat. Ihanne on vähintään kolmen puulajin metsä, jonka vaihtelevuutta tuetaan riistatiheikköjä ja säästöpuuryhmiä jättämällä tai metsän peitteisyyttä ylläpitävää jatkuvaa kasvatusta suosimalla. Monipuolinen puusto tarjoaa riistalle elintärkeää suojaa.

Ravintokasveista mustikka on metsäkanalinnuille tärkein. Yhtenäiset mustikkavarvikot ovat erityisen merkittäviä poikueille, jotka tarvitsevat varvikon suojaa ja mustikan lehdillä elävää hyönteisravintoa. Mustikan menestymistä edistetään suosimalla luontaisia uudistamismenetelmiä ja toteuttamalla harvennushakkuut ajallaan.

— Riistametsässä on tärkeää, ettei se ole liian siistitty ja puistomainen, kiteyttää Suomen riistakeskuksen projektipäällikkö Janne Miettinen.

Tulevaisuuden metsänhoitoa

Riistametsänhoito edistää metsien virkistyskäyttöä samalla, kun se on varautumista ilmastonmuutokseen, metsätuhoihin ja puunhinnan muutoksiin.  Koska riista on osa metsän tuottoa, kasvattaa riistarikkaus yhdistettynä kannattavaan metsätalouteen metsän kokonaisarvoa.

Suomen riistakeskuksen Metsämessuosasto keskittyy tänä vuonna juuri riistametsiin. Paikalla on joka päivä asiantuntijoita, jolta voi kysyä neuvoa omien metsiensä hoitoon.

—Haluamme rohkaista metsänomistajia keskusteluun, vuoropuheluun ja uteliaisuuteen riistametsien suhteen. Toivottavasti metsänomistajat löytävät osastollemme, toivoo Suomen riistakeskuksen erikoissuunnittelija Mirja Rantala.

Riistametsänhoidon työohjeet on kehitetty yhteistyössä Suomen metsäkeskuksen, metsäammattilaisten ja metsänomistajien kanssa. Suomen riistakeskus pyrkii saamaan riistametsänhoidon osaksi suomalaisen metsätalouden arkea.

Työohjeet

Kuva: Marko Svensberg/Suomen riistakeskus

 

Lisätietoja

Rantala, Mirja

  • Viestintäsuunnittelija
  • Viestintä
  • 029 431 2125
  • mirja.rantala@riista.fi