Siirry sisältöön

Tutkija kaipaa susinäytteitä

Koiran raakaravinnon tutkija, eläinlääketieteen dosentti Anna Hielm-Björkman Helsingin Yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta tekee ravintotutkimusta koirilla. Hän tarvitsee tutkimuksiaan varten suden ulostetta, niin monesta sudesta kuin mahdollista. Hän tutkii susien ulosteen bakteeriflooraa ja kerää ulosteita koko kevään ajan, jonka jälkeen ulosteet laitetaan kaikki samaan aikaan tutkittavaksi. Ulostetta pitäisi olla ainakin muutama gramma (mielellään iso kikkare, kun seassa yleensä on paljon karvaa, mutta myös pieni kikkare voi riittää), ja sen saa joko ottaa kaadetun suden peräsuolesta, tai jos se ulostaa tapon yhteydessä niin sen voi ottaa lumesta. Tutkija on myös kiinnostunut suden ulosteesta, jota löydetään lumesta, kunhan on varmuus siitä, että kyseessä on suden uloste.

Hielm-Björkman kaipaa myös joistakin susista verta, jotta hän voi katsoa ravinnon aiheuttamaa geenimuuntelua. Veren voi kerätä mihin vaan puhtaaseen pussiin tai purkkiin, tai vaihtoehtoisesti punaiseen ja violettiin veriputkeen.

Jos mahdollista, Hielm-Björkman pyytää lähettämään näytteet samana tai seuraavana päivänä (tai viikonlopun jälkeen ainakin maanantaina). Näytteet voi jättää ulos tai laittaa pakkaseen ja sitten lähettää näyte/näytteet kahden kylmäkallen välissä.

Ulosteen voi laittaa esim. muovipakastepussiin, koirankakkapussiin, tai muovi- tai lasipurkkiin. Eri yksilöiden ulosteet eri pussiin ja pussin päälle pyydetään merkkaamaan seuraavat tiedot:

a. päivämäärät (löydetty, otettu, lähetetty),

b. paikkakunta,

c. arvioitu ikä,

d. sukupuoli (uros/naaras),

e. mahasta löytynyt ruoka eli mitä syönyt viimeisten päivien aikana, jos mahdollista,

f. ja jos uloste löydetty luonnosta tai jos kaivettu peräsuolesta. Jos peräsuolesta niin laittakaa milloin kaadettu ja milloin kaivettu peräsuolesta (esim: kaadettu 23.1, kaivettu peräsuolesta 25.1, postitettu 26.1),

g. onko varma että se on suden ulostetta?

Tutkija kehottaa pakkaamaan näytteet kylmästi. Jos näytteistä halutaan lähetyskulut takaisin tai tietoa tutkimuksen edistymisestä, Hielm-Björkman pyytää laittamaan omat yhteystiedot mukaan (esim nimi, puh, sähköpostiosoite).

 

Ulosteen voi joko:

1. tuoda Helsinkiin henkilökohtaisesti osoitteeseen Yliopistollinen pieneläinsairaalaan, Koetilantie 2, 00790 (Viikki), Helsinki, ja paketin päälle merkintä Petra Jaakonsaari /Anna Hielm-Björkman.

2. Lähettää pikapostina tai matkahuollon kanssa pikana (Tarvittaessa voimme siis maksaa lähetyskulut takaisin) osoitteeseen:

Petra Jaakonsaari/Anna Hielm-Björkman
Yliopistollinen Eläinsairaala
Koetilantie 2
00790 Helsinki

3. Useammat näytteet voi kerätä omaan pakkaseen (pitäisi olla  noin -18 C) ja sopia aika, jolloin näytteet voidaan hakea.

Lisätietoja:
Anna Hielm-Björkman, Dosentti, ELT
DOGRISK tutkimusryhmän johtaja (www.dogrisk.com)
Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Koetilantie 2, 00014 Helsingin Yliopisto, Suomi
E-mail: anna.hielm-bjorkman@helsinki.fi
Tel: +358-(0)44-3270462