Siirry sisältöön

Talven 2016 lumijälkilaskennat onnistuivat hyvin – valkohäntäpeuran jälkiä ennätysmäärä

Lumiolosuhteet olivat pääosassa Suomea otolliset riistan lumijälkilaskentoihin. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan laskenta tehtiin 703 riistakolmiolla, mikä on toiseksi suurin määrä viimeisten 10 vuoden aikana.

Metsäjänistä ja oravaa lukuun ottamatta muiden laskettavien nisäkäslajien jälkitiheydet pysyivät joko ennallaan tai lisääntyivät edellisvuodesta. Selvästi aiemmista vuosista runsastuneita lajeja ovat kärppä, valkohäntäpeura ja rusakko. Pohjois-Suomen vahvat myyräkannat heijastuivat monen lajin runsauteen. Oravalla nyt havaittu jälkimäärä oli sen sijaan alhaisin koko 28 vuoden laskenta-aineistossa ja vain kymmenesosa talven 1990 huippumäärästä.

Talvilaskenta toteutettiin nyt 28. kerran. Lumijälkilaskentojen aikaan lumipeitettä oli koko maassa, joskin aivan maan lounaisimmassa osassa lunta oli vähän. Suuren sademäärän vuoksi sopivien laskentapäivien löytäminen ei kuitenkaan ollut kaikkialla aivan helppoa.

Riistakolmioiden lumijälkilaskennassa kirjataan seuraavien lajien lumijälkimäärät: metsäjänis, rusakko, orava, kettu, kärppä, lumikko, minkki, näätä, saukko, ilves, villisika, valkohäntäpeura, hirvi, metsäpeura ja metsäkauris sekä eräät muut vähälukuiset lajit. Linnuista kirjataan näköhavainnot metsosta, teerestä, pyystä, riekosta, peltopyystä, fasaanista, kanahaukasta ja korpista.

Katso lajikohtaiset raportit riistakolmiot.fi -sivustolta kohdasta raportit > toimitetut raportit

Luonnonvarakeskuksen tiedote