Siirry sisältöön

Tag: susi

Varsinais-Suomen alueellinen riistaneuvosto: ”Susiluvista valittamisen tulisi perustua todelliseen tietoon”

Varsinais-Suomen alueellinen riistaneuvosto vetoaa eri sidosryhmiin suden kannanhoitosuunnitelman maltillisen toteuttamisen puolesta. Riistaneuvosto kehottaa eri toimijoita perehtymään kannanhoitosuunnitelman linjauksiin ja alleviivaa, että hoitosuunnitelman eri toimenpiteiden perimmäinen lähtökohta on susikannan suotuisan suojelun tason turvaaminen.

Poikkeuslupa yhden suden pyyntiin Pohjois-Hämeessä – hallinto-oikeus kumosi täytäntöönpanokiellon

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut aiemman poikkeusluvan täytäntöönpanokieltoa koskevan päätöksensä. Poikkeuslupa on siten voimassa sellaisena kuin se on alun perin myönnetty. Suomen riistakeskus myönsi Pohjois-Hämeeseen 6.3.2015 niin sanotun vahinkoperusteisen poikkeusluvan yhden suden pyyntiin.

Kannanhoidollisessa sudenpyynnissä on kaadettu 12 sutta

Kannanhoidollisessa sudenmetsästyksessä on saatu saaliiksi kaksitoista sutta neljän ensimmäisen metsästyspäivän aikana. Tänään on sudenmetsästyksen viides päivä. Suden kannanhoidollinen metsästys alkoi maanantaina 23.2. ja poikkeusluvat ovat voimassa sunnuntaihin 15.3. asti.

Kannanhoidollisen sudenpyynnin saalistiedot julkaistaan Suomen riistakeskuksen sivuilla

Maanantaina 23.2. alkanutta kannanhoidollisen sudenpyynnin etenemistä voi seurata Suomen riistakeskuksen sivuilla olevasta susisaalistaulukosta. Suomen riistakeskus on myöntänyt 24 poikkeuslupaa susien kannanhoidolliseen metsästykseen, ja luvat ovat voimassa 21 vuorokautta.

Hallinto-oikeudet keskeyttivät päätöksillään Pohjois-Hämeeseen, Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen myönnettyjen susien poikkeuslupien täytäntöönpanot

Hämeenlinnan hallinto-oikeus keskeytti päätöksellään Pohjois-Hämeeseen ja Turun hallinto-oikeus Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen myönnettyjen susien poikkeuslupien täytäntöönpanot. Myönnetyistä luvista on valitettu hallinto-oikeuteen.