Siirry sisältöön

Suomen riistakeskus hakee riistasuunnittelijaa Kainuun toiminta-alueelle

Toiminta-alueen muodostaa Kainuun maakunta ja alueella toimii 8 riistanhoitoyhdistystä. Riistasuunnittelijan tehtävään kuuluu muun muassa riistanhoitoyhdistysten tukemistehtäviä, alueellisia ja valtakunnallisia riistatalouden suunnittelu- ja neuvontatehtäviä, sidosryhmäyhteistyötä sekä erikseen määrättyjen julkisten hallintotehtävien hoitamista.

Toimen sijoituspaikkana on Suomen riistakeskuksen aluetoimisto Suomussalmella.

Tehtävän hoitaminen edellyttää:

  • alalle soveltuvaa ammattikorkeakoulu- tai korkeakoulututkintoa
  • hyvää riistanhoitoyhdistystoiminnan ja hallinnon tuntemusta
  • riistatalouden ja metsästyksen tuntemusta, eduksi lasketaan Kainuun alueen riistatalouden ja yhteistyökumppaneiden tuntemus sekä metsästyslain 8 §:n alueen erityispiirteiden tuntemus
  • suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa
  • tyydyttävää ruotsin ja englannin kielen taitoa
  • neuvottelutaitoa sekä yhteistyö- ja vuorovaikutuskykyä
  • valmiutta joustaviin työaikoihin ja liikkumiseen Suomessa
  • valmiutta kehittää riistataloutta osana Suomen riistakeskuksen prosessiorganisaatiota

Toimen palkkaus määräytyy voimassaolevan, alalla noudatettavan työehtosopimuksen mukaan ja toimi on otettava vastaan 1.6.2020 tai sopimuksen mukaan.

Suomen riistakeskukselle osoitetut hakemukset pyydetään toimittamaan 3.4.2020 klo 16.00 mennessä ensisijaisesti sähköisesti osoitteeseen: kirjaamo@riista.fi tai toissijaisesti osoitteella: Suomen riistakeskus/Kirjaamo, Sompiontie 1, 00730 HELSINKI. Kuoreen merkintä: Riistasuunnittelija, Kainuu.

Lisätietoja antavat:

Julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen, sauli.harkonen@riista.fi, puhelin 029 431 2104

Riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi, jarkko.nurmi@riista.fi, puhelin 029 431 2105