Siirry sisältöön

Suomen riistakeskus hakee riistasuunnittelijaa

Suomen riistakeskuksen Oulun toimialueella ilmoitetaan haettavaksi

riistasuunnittelijan toimi

Toimialueeseen kuuluu Pohjois-Pohjanmaan maakunta. Alueella toimii 26 riistanhoitoyhdistystä. Riistasuunnittelijan tehtävään kuuluu riistatalouden suunnittelu- ja neuvontatehtäviä, riistanhoitoyhdistysten tukemistehtäviä, sidosryhmäyhteistyötä ja erikseen määrättyjen julkisten hallintotehtävien hoitamista.

Toimen sijoituspaikkana on Suomen riistakeskuksen aluetoimisto Muhoksella.

Tehtävän hoitaminen edellyttää:

– alalle soveltuvaa ammattikorkeakoulu- tai korkeakoulututkintoa
– riistatalouden ja metsästyksen tuntemusta
– suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa
– ruotsin ja englannin kielen taitoa
– neuvottelutaitoa ja yhteistyö- ja vuorovaikutuskykyä
– valmiutta joustaviin työaikoihin ja liikkumiseen
– valmiutta kehittää riistataloutta osana Suomen riistakeskuksen prosessiorganisaatiota

Toimen palkkaus määräytyy voimassaolevan, alalla noudatettavan työehtosopimuksen mukaan ja toimi on otettava vastaan 1.8.2018.

Suomen riistakeskukselle osoitetut hakemukset pyydetään toimittamaan 31.5.2018 klo 16.00 mennessä sähköisesti osoitteeseen: kirjaamo@riista.fi.

Lisätietoja antavat:

Julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen, puh. 029 431 2104, sauli.harkonen@riista.fi

Riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi, puh. 029 431 2105, jarkko.nurmi@riista.fi