Siirry sisältöön

Suden poikkeusluvat — painostuksella ei voi vaikuttaa yksittäisiin päätöksiin

Suomen riistakeskus ei tee riistapolitiikkaa, se toteuttaa sitä. Suomen riistakeskus noudattaa lainsäädäntöä ja toimii maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa ja valvonnassa. Riistakeskus voi myöntää poikkeuslupia maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa asetetun suurimman saalismäärän rajoissa (vuosina 2017 ja 2018 enintään 53 sutta/metsästysvuosi) vain perustelluista syistä. Suurin sallittu saalismäärä ei ole päätösharkinnassa käytetty tavoite, vaan jokainen hakemus tulee käsitellä tapauskohtaisesti. Kannanhoidollisen metsästyksen kokeilu on päättynyt ja pelkästään susien esiintyminen alueella ei ole poikkeuslupaperuste. Kokonaiskuolleisuuteen lasketaan mukaan mm. liikenteessä kuolleet tai poliisin määräyksillä lopetetut sudet.

Vastoin yleistynyttä käsitystä Suomen riistakeskus ei ole missään vaiheessa hylännyt kaikkia poikkeuslupahakemuksia tämänkään metsästysvuoden aikana. Jos poikkeusluvan myöntämisen perusteet täyttyvät, luvan myöntämiselle ei ole estettä. On syytä muistaa, että poikkeuslupa on hallinnollinen päätös ja kuten kaikista hallinnollisista päätöksistä, siitä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen. Näin on myös tapahtunut. Vain tiukasti lakiin ja oikeuskäytäntöön perustuvat poikkeuslupapäätökset kestävät oikeustarkastelun.

Suomen riistakeskus pitäytyy Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottamassa suden kanta-arviossa. Luke on riistakonserniin kuuluva tutkimuslaitos, joka toimii tieteellisin perustein. Sen susikanta-arvio on tällä hetkellä ainoa tieteellisen tarkastelun kestävä arvio susien lukumäärästä Suomessa.

Oikea tapa vaikuttaa suden kanta-arvioon ja sen tarkkuuteen on ilmoittaa petoyhdyshenkilöille susihavainnoista ja etenkin niin sanotuista pihakäynneistä. Petoyhdyshenkilöt kirjaavat havainnot Tassu-järjestelmään, joka on perusta kanta-arviolle. Jos Lukella ei ole luotettavaa, Tassuun kirjattua tai muutoin hankittua tietoa, kuten DNA-analyysit, tietyn alueen susista, niitä ei voida huomioida kanta-arviossa eikä ottaa huomioon poikkeuslupaharkinnassa.

Myös poliisi käyttää vain ja ainoastaan Tassu-järjestelmään kirjattuja susihavaintoja tehdessään arviota toimenpiteiden tarpeellisuudesta ns. pihasusitapauksissa.

Suurpetohavainnoinnin järjestäminen ja SRVA-toiminnan organisoiminen ovat riistanhoitoyhdistysten lakisääteisiä tehtäviä alueillaan.