Siirry sisältöön

Selvitys: Merialueet ovat monella ainoa metsästysmahdollisuus

Eteläisen Suomen merialueet ovat metsästäjille erittäin tärkeitä virkistysalueita. Yleiset vesialueet esimerkiksi Suomenlahdella ovat monelle käytännössä ainoa paikka metsästää, selviää Metsähallituksen ja Suomen riistakeskuksen selvityksestä.

Yleiset vesialueet ovat monelle eteläsuomalaiselle käytännössä viimeinen paikka metsästää. Metsähallituksen ja Suomen riistakeskuksen kyselyyn vastanneista puolet koki, että valtion alueet ovat heille ainoa paikka metsästää. Mikäli yleisillä vesialueilla ei voisi pyytää, lähimmät valtion metsästysalueet olisivat kaukana.

Kyselyyn vastasi 198 metsästäjää, jotka metsästävät vesilintuja merialueilla Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Heistä 47 % oli pääkaupunkiseudulta ja 24 % muualta Uudeltamaalta. Varsinais-Suomesta 7 %. Kysely tehtiin touko-elokuussa 2014.

Suomenlahti ja Saaristomeri ovat merkittävimmät valtion alueet, joissa voi pyytää allia ja haahkaa. Mahdollisuus linnustaa valtion vesialueilla olikin vastaajille erittäin tärkeää.

Suurin osa vastaajista toivoo, ettei metsästysjärjestelyitä muuteta. Metsästäjät pelkäävät metsästysmahdollisuuden puolesta ja suojelualueiden kielteistä vaikutusta metsästykseen. Vapaassa kommenttikentässä perusteltiin asiaa muun muassa sillä, että jos syötävän riistan pyynti kielletään, metsästäjillä ei ole intoa pyytää myöskään luodoilla eläviä pienpetoja.

Suomenlahden suosituimmat merilinnustusalueet sijaitsevat Hangon ja Porvoon välillä sekä Kymessä.

Vesilinnustajien määrä Suomenlahdella ja Saaristomerellä on metsästäjien mukaan joko pysynyt ennallaan (näin arvioi 44 % vastaajista) tai hieman lisääntynyt (näin arvioi 36 % vastaajista). Yleisillä vesialueilla metsästyksen yleisyyttä ei nähdä lupatilastoista, koska Suomessa asuvilla on lain mukaan oikeus metsästää Suomen yleisillä vesialueilla.

Vastaajat arvioivat metsästyksen lisääntyneen erityisesti Hangon edustalla ja Itäisellä Suomenlahdella eli Kotkan merialueilla. Näiden lisäksi Helsingin ja Espoon vesialueilla metsästäjät arvioivat, että muiden vesillä liikkujien määrä on lisääntynyt viime vuosina.

Suosituinta metsästysaikaa on lokakuu, jolloin 57 % vastaajista kävi linnustamassa. Toiseksi eniten kävijöitä oli syyskuussa. Vastaajista kolmannes pyytää kalkkaita eli uroshaahkoja kesäkuussa.

Merilinnustus Etelä-Suomen rannikoilla -julkaisu metsa.fi-sivuilla

Metsähallituksen tiedote

Maaliskuun Metsästäjä-lehdessä Suomen riistakeskuksen riistapäällikkö Visa Eronen käsittelee yleisillä vesialueilla tapahtuvan metsästyksen tulevaisuutta liittyen Metsähallituksen selvityksiin Suomenlahden merikansallispuistojen täydentämistarpeista ja -mahdollisuuksista.

”Loppuuko vesilinnustus valtion merialueilla?” artikkeli Metsästäjä-lehdessä (2/2015)

Lisätietoja:
Eräsuunnittelija Madeleine Nyman, Metsähallitus, p. 0205 64 4685 (@metsa.fi)

Lisätietoja

Eronen, Visa

  • Riistapäällikkö, Uusimaa
  • Suurpeto- ja hyljekantojen verotus
  • 029 431 2331
  • visa.eronen@riista.fi