Siirry sisältöön

Säästöpuita jätetään runsaasti, riistatiheikköjä lisättävä

Luontokohteissa on monimuotoisuudelle arvokkaita lehtipuita ja lahopuita. Kuva: Antti Otsamo

Metsähallituksen metsätalouden ympäristöseurannat viime vuodelta osoittavat, että uudistusalojen luontokohteiden ominaispiirteet ovat säilyneet erinomaisesti.

Metsähallitus seuraa vuosittain metsätalouden toimien ympäristönhoidon laatua. Vuonna 2013 tehdyt seurannat osoittavat, että luontokohteiden ominaispiirteiden säilyttäminen on onnistunut kaikissa seuratuissa työlajeissa. Luontokohteita ovat esimerkiksi puronvarret ja lehdot.

Säästöpuilla on tärkeä merkitys monille lahopuusta riippuvaisille eliölajeille. Seurannan mukaan vuonna 2013 uudistushakkuin käsitellylle hehtaarille jätettiin keskimäärin 15,4 säästöpuuta, mikä on selvästi enemmän kuin metsäsertifioinnin vaatimat 5 – 10 kappaletta hehtaaria kohden.

Myös riista huomioidaan

Viimeisen kahden vuoden aikana seurannan kohteena on ollut myös riistan huomioiminen. Riistatiheikköjen määrä onkin lisääntynyt, mutta määrässä on vielä parannettavaa. Uudistusalan raivauksessa kohteelle jätettävät riistatiheiköt tarjoavat suojaa ja parantavat merkittävästi metsäkanalintujen elinoloja.

Ympäristöseurannoissa arvioidaan myös metson soitimia. Arvioinnin kohteena olevien soidinalueiden ja -paikkojen metsän peittävyys on parantunut edellisvuodesta ja on erinomaisella tasolla. Myös uudistettavan alueen koko on nyt pääsääntöisesti maksimikokoa (1 ha) pienempi. Soitimien toimintakelpoisuudesta huolehtiminen varmistaa metson säilymisen valtion metsissä myös huonoina lintuvuosina.

Metsähallitus on tehnyt ympäristöseurantoja vuodesta 1994. Seurannassa arvioidaan arvokkaiden luontokohteiden säilyminen puun korjuun yhteydessä, monimuotoisuudelle arvokkaan säästetyn puuston määrä ja laatu, toimenpiteiden maisemavaikutukset, vesiensuojelun onnistuminen sekä energiapuun korjuun laatu.

Metsien käsittelyssä lainsäädäntö, metsäsertifiointi ja sertifioitu ympäristöjärjestelmä ohjeineen edellyttävät, että muun muassa luontokohteiden ominaispiirteet säilytetään ja metsien maisema-, virkistys- sekä kulttuuriarvot turvataan. Metsätalouden seurantaa kehitetään jatkuvasti ohjeiden ja menetelmien muuttuessa.

Tiedote ja yhteenveto seurannan tuloksista Metsähallituksen sivulla

Kuva: Antti Otsamo