Siirry sisältöön

Ruokavirasto: Luontoon lasketuissa fasaaneissa todettu lintuinfluenssaa Janakkalassa

Ruokaviraston tiedote

Janakkalassa luontoon riistalinnuiksi lasketuissa fasaaneissa on todettu linnuille korkeaa kuolleisuutta aiheuttavaa H5N1-tyypin lintuinfluenssaa. Kyseessä ei ole sama alue Janakkalassa, jossa tammikuussa todettiin lintuinfluenssaa. Runsaan fasaanimäärän vuoksi Ruokavirasto on perustanut alueelle tartuntavyöhykkeen taudin leviämisen estämiseksi vastaavasti kuin 25.9.2021 Salossa todetun taudinpurkauksen ympärille.

Vyöhykkeellä on kielletty mm. siipikarjan ja muiden lintujen ulkonapito ja lintujen siirrot sekä asetettu muita vaatimuksia lintujen pitopaikkojen suojaamiseksi tartunnalta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on yhteydessä jokaiseen alueelle rekisteröityyn lintujen pitopaikkaan ja antaa asiasta tarkemmat ohjeet. Kaikkien lintulajien metsästys ja riistalintujen kerääminen vyöhykkeeltä tarhattavaksi on kielletty.

Lintujen riski saada lintuinfluenssa on nyt korkea

Luonnonvaraisten lintujen syysmuuton käynnistyminen on lisännyt lintuinfluenssan leviämisriskiä myös muualla Suomessa. Lintuinfluenssa leviää herkästi luonnonvaraisista linnuista siipikarjaan ja muihin lintuihin, jos linnut ovat suorassa tai epäsuorassa kontaktissa keskenään. Ruokavirasto kehottaa edelleen tehostamaan siipikarjatilojen ja muiden lintujen pitopaikkojen tautisuojausta tartuntojen estämiseksi koko maassa. Lintujen hoitoon osallistuvien kannattaa välttää kontakteja luonnonvaraisiin lintuihin luopumalla toistaiseksi lintujen metsästyksestä tai muista harrastuksista, joissa näiden lintujen kanssa ollaan kontaktissa. Lisäksi käyntejä muissa lintujen pitopaikassa tulee välttää. Siipikarja ja kaikki kotieläiminä pidettävät linnut tulisi pitää sisällä tai suojata kosketukselta luonnonvaraisiin lintuihin koko Suomessa.

Ruokavirasto ei suosittele luonnonvaraisten sairaiden tai loukkaantuneiden lintujen hoitoon ottamista sellaisiin paikkoihin, joissa on kotieläimenä pidettäviä lintuja.

Ruokavirasto suosittelee, ettei metsästyskoirien koulutuksia tai kokeita järjestettäisi nyt alueilla, joissa on luontoon laskettuja riistalintuja tai riistalintujen tarhausta. Lintuinfluenssa voi levitä alueilta toisille myös epäsuorassa kontaktissa.  Riistalintuja ei pitäisi ennen tilanteen rauhoittumista ottaa luonnosta tarhoihin.

Korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviäminen siipikarjan pitopaikkoihin aiheuttaisi suuria taloudellisia tappioita sekä sairastuneiden lintujen lopettamisen, hävittämisen ja tilojen saneerauksen vuoksi että kansainvälisen kaupan pysähtymisen seurauksena. Koska kaikki tartuntapitopaikan linnut joudutaan lopettamaan, on mahdollista, että menetetään myös arvokkaita jalostuseläimiä tai harrastelintuja.

Tautiepäilyistä ilmoitettava virkaeläinlääkärille

Lintuinfluenssan oireet vaihtelevat viruksen taudinaiheuttamiskyvyn, lintulajin, lintujen iän, elinolosuhteiden ja vastustuskyvyn mukaan. Taudin itämisaika on yleensä 3–5 vuorokautta. Tyypillisiä oireita ovat apaattisuus, ruokahaluttomuus, muninnan lasku, pään alueen turvotus ja jopa korkea kuolleisuus. Myös hengitystieoireita ja ripulia saattaa esiintyä. Joissakin tapauksissa havaitaan keskushermosto-oireita kuten asentovirheitä ja epänormaaleja liikkeitä. Taudin eteneminen voi olla erittäin nopeaa, jolloin oireita ei välttämättä ehdi havaita ennen lintujen menehtymistä. Linnuista vastaavan hoitajan tulee välittömästi ilmoittaa mahdollisista lintuinfluenssan oireista alueensa kunnaneläinlääkärille.

Myös luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista on ilmoitettava viipymättä kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille, joka huolehtii näytteenotosta. Lisäksi kuolleena löytyneistä, yksittäisistä isoista petolinnuista on hyvä ilmoittaa kunnaneläinlääkärille. Muut yksittäiset kuolleena löydetyt linnut voi hävittää sekajätteenä. Älä koske lintuihin paljain käsin ja muista pestä kätesi käsittelyn jälkeen.

Kunnaneläinlääkäri huolehtii tarvittavien näytteiden lähettämisestä Ruokaviraston Helsingin toimipaikkaan.

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin.

Lisätietoja:

Yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu, p. 0400 920 503, etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi (Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikkö)