Jyrsijät

Kanadanmajava

(Castor canadensis)

Tuntomerkit: Maan suurin jyrsijä, ruumiin pituus 65–105 cm, häntä 22–38 cm, paino 12–33 kg. Turkin yleisväri ruskea, pohjavilla harmaa. Häntä vaakasuunnassa litistynyt, melamainen ja suomupeitteinen. Takajaloissa uimapoimut. Ui ja sukeltaa hyvin. Rakentaa patoja vesistöihin. Puunrungoista, oksista ja mudasta rakennettu pesäkeko on huomiotaherättävän suuri. Kanadanmajavan erottaminen euroopanmajavasta on hankalaa, sillä näillä kahdella lajilla on ulkoisia eroja lähinnä hännän mitoissa ja muodossa. Pääpiirteissään lajien hännät ovat samanlaiset eli leveät, litteät ja suomupeitteiset, mutta kanadanmajavalla se on hieman lyhyempi ja leveämpi ja koko pituudeltaan melko tasaisen leveä, kun euroopanmajavalla se selvästi kapenee kärkeään kohti. Tarkkaan tunnistukseen tarvitaan asiantuntijan määritys.

Esiintyminen: Kanadanmajava on istutettu Suomeen. Kanadanmajavia arvioidaan olevan 4000–7000 yksilöä.

Lisääntyminen: Yksiavioinen, kiima-aika tammi-helmikuussa, kantoaika 3,5 kk. Synnyttää keväällä 1–8 poikasta. Joskus tiinehtyminen siirtyy ja synnytys tapahtuu vasta syksyllä.

Ravinto: Haavan ja koivun kuori, verso ja lehdet, myös muut lehtipuut ja pensaat, joskus männyn kuori.

Muuta: Patolammet ovat tärkeitä vesilintupoikueille. Kanadanmajavan metsästykseen ei pyyntilupaa tarvita.

Piisami

(Ondatra zibethica)

Tuntomerkit: Ruumiin pituus 24–40 cm, häntä 19–28 cm, paino 500–1 700 g. Yleisväri ruskea, alta vaaleampi. Kastuessaan turkki näyttää tummemmalta. Takajaloissa uimapoimut. Häntä on sivuilta litistynyt ja suomupeitteinen. Ui ja sukeltaa hyvin.

Esiintyminen: Kotoisin Pohjois-Amerikasta, istutettu Suomeen 1919 ja levinnyt Lapin tunturiseutuja lukuun­ottamatta koko maahan. Kannat ovat paikoin hyvin runsaat. Rakentaa jopa metrin korkuisia kekopesiä rantaveteen talvi- ja ruokailupesiksi.

Lisääntyminen: Kiima keväällä, mutta se jatkuu heikentyneenä koko kesän. Kantoaika 25–30 vuorokautta. Pesueita 2–3, kussakin 5–9 poikasta. Lisääntymisteho suuri; ikä lyhyt, kannasta 90 % edellisvuonna syntyneitä. Poikaset syntyvät yleensä maapesään, joka on rantaan kaivetussa käytäväverkostossa.

Ravinto: Vesikasvit, viljelyskasvit, simpukat ja kotilot.

Muuta: Vuosisaalis ollut 1950–1980-luvuilla 100 000–200 000 yksilöä, mutta nykyisin enää 3 500- 15 500 yksilöä.

 

Euroopanmajava

(Castor fiber)

Tuntomerkit: Maan suurin jyrsijä, ruumiin pituus 65–105 cm, häntä 22–38 cm, paino 12–33 kg. Turkin yleisväri ruskea, pohjavilla harmaa. Häntä vaakasuunnassa litistynyt, melamainen ja suomupeitteinen. Takajaloissa uimapoimut. Ui ja sukeltaa hyvin. Rakentaa patoja vesistöihin. Puunrungoista, oksista ja mudasta rakennettu pesäkeko on huomiotaherättävän suuri. Euroopanmajavan erottaminen kanadanmajavasta on hankalaa, sillä näillä kahdella lajilla on ulkoisia eroja lähinnä hännän mitoissa ja muodossa. Pääpiirteissään lajien hännät ovat samanlaiset eli leveät, litteät ja suomupeitteiset, mutta kanadanmajavalla se on hieman lyhyempi ja leveämpi ja koko pituudeltaan melko tasaisen leveä, kun euroopanmajavalla se selvästi kapenee kärkeään kohti. Tarkkaan tunnistukseen tarvitaan asiantuntijan määritys.

Esiintyminen: Kanta hävisi lähinnä liiallisen metsästyksen vuoksi, mutta istutettu sittemmin uudelleen. Euroopanmajavia arvioidaan olevan 2 400–3 000 yksilöä.

Lisääntyminen: Yksiavioinen, kiima-aika tammi-helmikuussa, kantoaika 3,5 kk. Synnyttää keväällä 1–8 poikasta. Joskus tiinehtyminen siirtyy ja synnytys tapahtuu vasta syksyllä.

Ravinto: Haavan ja koivun kuori, verso ja lehdet, myös muut lehtipuut ja pensaat, joskus männyn kuori.

Muuta: Patolammet ovat tärkeitä vesilintupoikueille. Euroopanmajavan pyyntiin tarvitaan Suomen riistakeskuksen myöntämä pyyntilupa.

 

Orava

(Sciurus vulgaris)

Tuntomerkit: Ruumiin pituus 18–24 cm, häntä 14–19 cm, paino 200–390 g. Oravalla on kaksi karvanvaihtoa vuodessa. Selkä on kesällä ruskea, mutta vaihtuu talvella harmaaksi. Vatsapuoli pysyy koko vuoden valkoisena. Pitkä häntä ja tupsupäiset korvat eivät vaihda väriä. Orava kiipeilee puissa ja hyppää puusta toiseen, maassa se liikkuu tasahypyin.

Esiintyminen: Tavataan tunturipaljakoita ja eräitä saaria lukuunottamatta koko maassa. Kannat vaihtelevat vuosien välillä suuresti. Orava elää mieluimmin havumetsissä, mutta sitä tavataan myös puistoissa ja puutarhoissa. Orava on liikkeellä päivisin. Yöksi se hakeutuu pallonmuotoiseen pesäänsä, puunkoloon tai pönttöön.

Lisääntyminen: Oravan kantoaika on 35 vuorokautta. Poikueita on yleensä kaksi, mutta poikkeuksellisesti myös kolme. Poikueita tavataan huhti-syyskuussa, mutta joskus myös muuna aikana vuodesta. Pentueen poikasmäärä vaihtelee suuresti, yleensä pentueessa on 3–6 poikasta. Ravintotilanne vaikuttaa poikueiden ja poikasten määrään. Orava rakentaa pallomaisen pesän puuhun tai pesä voi olla kolossa tai pöntössä. Oravalla on varapesiä, joihin se voi siirtää poikasensa.

Ravinto: Kuusen ja männyn siemenet, huonoina ravintovuosina myös näiden silmut. Kesällä siementen lisäksi marjat, sienet, hyönteiset sekä muu eläinravinto.

Muuta: Orava oli aikoinaan maamme tärkein turkisriistalaji saalismäärien ollessa jopa useita miljoonia vuosittain. Nykyisin vuosisaalis 3 000 – 10 000 yksilöä (nahan hinta alhainen).

 

Liito-orava

(Pteromys volans)

Tuntomerkit: Oravaa hiukan pienempi. Väri vaaleanharmaa koko vuoden. Silmät ovat hyvin suuret. Pystyy liitämään liitopoimunsa varassa puusta toiseen.

Esiintyminen: Siperialainen laji, jonka reuna-alue Suomessa. Tavataan harvakseltaan lehtipuuvaltaisissa sekametsissä Sallan korkeudelle. Suosii vanhoja lehtimetsiä, joissa kasvaa leppää. Liikkeellä hämärässä ja öisin. Päivisin nukkuu pöntössä tai kolossa.

Lisääntyminen: Vuodessa 1–2 poikuetta, joissa keskimäärin 3–6 poikasta. Pesä puunkolossa tai pöntössä.

Ravinto: Lepän ja koivun norkot, kesällä myös silmut, lehdet, marjat ym.

Muuta: Rauhoitettu. Ei kuulu riistalajistoon.

 

 

Päivitetty 15.4.2013