Siirry sisältöön

Riistakolmiot.fi – uusi palvelu riistalaskijoille

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on avannut riistakolmiolaskijoiden avuksi uuden riistakolmiot.fi-palvelun. Laskijat voivat itse tallentaa laskennan tuloksen palveluun ja seurata tuloksia jo laskennan aikana. Palvelun kaikille avoimessa osassa kuka tahansa voi seurata valtakunnallisia laskennan tuloksia. Palvelu on käytettävissä 26.7. alkavassa riistakolmioiden kesälaskennassa.

Riistakolmiot.fi on merkittävä uudistus, sillä se nopeuttaa laskentatulosten keruuta, helpottaa tiedon säilyttämistä ja auttaa tulosten raportoinnissa. RKTL toivoo, että laskijat palauttavat kesälaskennan tulokset ensisijaisesti uuden verkkopalvelun kautta.

Aikaisempina vuosina noin tuhat riistakolmioiden laskijaa on postittanut tulokset Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen, jossa ne on käsin tallennettu tulosten analysointia varten. Nyt laskijat voivat itse tallentaa tulokset suoraan järjestelmään ja hakea sieltä tietoa laskennan tuloksista oman kolmionsa lisäksi riistanhoitoyhdistyksittäin ja -alueittain. Lisäksi palvelusta voi seurata kolmioiden laskennan etenemistä koko Suomessa. Sivustolta löytyy myös tietoa laskettavista lajeista ja riistakolmiolaskennoista.

Palvelu on tehty yhdessä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, Suomen riistakeskuksen, Metsähallituksen ja riistalaskijoiden kanssa. Helmikuussa 2014 palvelusta tehtiin talvilaskentoja varten pilottikokeilu, josta saadun palautteen perusteella palvelua on kehitetty. Palvelun raportointiominaisuuksia ja sisältöä täydennetään vielä syksyn kuluessa. Tavoitteena on, että palveluun lisätään muun muassa aiempien laskentojen tuloksia tietojen vertailua varten.

Riista- ja peltokolmiolaskentojen avulla tuotetaan tietoa metsä- ja peltovaltaisten alueiden riistalajien kannan arviointiin ja hoidon suunnitteluun. Kolmiolaskentoja tekevät pääasiassa vapaaehtoiset metsästäjät ja luontoharrastajat. Laskentojen avulla saadaan mittava aineisto tärkeimmistä metsä- ja peltoriistalajeista. Aineistoa hyödynnetään muun muassa kannanarvioinnissa ja monien tutkimusten aineistona.

Uusi palvelu on arvokas metsästyksen säätelyssä ja sitä koskevassa päätöksenteossa. Maa- ja metsätalousministeriö pystyy hyödyntämään tuoretta laskentatietoa jo tämän syksyn metsästysaika-asetuksessa.

Kesän riistakolmioiden laskentakausi alkaa 26.7.2014. Suositelluin laskenta-aika on 26.7.–3.8.

Tiedote RKTL:n sivulla