Siirry sisältöön

Riistakolmiolaskennat erittäin onnistuneet

Elokuun riistakolmiolaskennoissa meni 1000 lasketun kolmion rajapyykki rikki.

Tämän vuoden riistakolmiolaskennoissa laskettiin elokuun aikana yhteensä yli 1000 kolmiota. Viimeksi samoihin lukuihin on päästy vuonna 1995.

Suomen riistakeskus kiittää kaikkia laskijoita hienosta työstä.

 

Alkuperäinen uutinen 10.8.2015, klo 12:52

Reilussa viikossa laskettiin 841 kolmiota ja 10 000 kilometriä laskentalinjaa n. 5000 vapaaehtoisen voimin. 

Riistakolmiolaskennat päättyivät 5. elokuuta. Suositeltuna aikana laskettiin upeat 841 kolmiota. Tulos antoi hyvät tiedot kanalintukannoista metsästysaika-asetuksen pohjaksi. Lähes 80 % tuloksista palautettiin sähköisesti riistakolmiot.fi-palvelun kautta. Laskennan tulokset ovat nähtävissä riistakolmiot.fi-verkkopalvelussa.

Mikäli laskentaa ei ole vielä suoritettu, kannattaa se suorittaa mahdollisimman pian. Kaikkien elokuun loppuun mennessä laskettujen kolmioiden tiedot ovat tärkeitä, sillä jokainen laskettu kolmio parantaa tulosten luotettavuutta ja antaa tietoa oman alueen kanalintutilanteesta.

Suomen riistakolmiolaskennat kahdesti vuodessa ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vapaaehtoisponnistus.

Suomen riistakeskus kiittää lämpimästi kaikkia laskentoihin osallistuneita.

 

Vuoden 2015 riistakolmiolaskentojen tulokset