Siirry sisältöön

Poikkeuslupa yhden suden pyyntiin Sieviin Pohjois-Pohjanmaalle

Suomen riistakeskus on myöntänyt susien aiheuttamien vahinkojen perusteella poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Sieviin. Ylivieskassa ja Sievissä on ollut voimassa kaksi poliisin poikkeuspäätöstä susien metsästämiseksi. Toisella päätöksellä ammuttiin yksi susi maaliskuussa.

Sievissä sudet ovat aiheuttaneet merkittävää vahinkoa karjankasvatukselle vierailemalla lyhyen ajan kuluessa useasti karjatilalla tappaen syntyneitä vasikoita. Lisäksi sudet ovat liikkuneet toistuvasti asutuksen läheisyydessä Sievissä, Kalajoen Rautiossa ja Ylivieskassa lupa-alueen läheisyydessä.

Susien aiheuttamat kotieläinvahingot on tehty asutuksen välittömässä läheisyydessä. Poikkeuslupa on myönnetty rajatulle alueelle vahinkojen kohteena olleelle tilalle, ja sen välittömään lähiympäristöön, jotta voidaan varmistua pyynnin kohdentumisesta vahinkoja aiheuttaneeseen susiyksilöön. Poikkeuslupa ei mahdollista pyyntiä laajemmalla alueella.

Poikkeusluvan avulla pyritään estämään välittömiä lisävahinkoja. Lisäksi vahinkoja pyritään jatkossa estämään mm. suurpetoaidoilla. Poikkeusluparatkaisussa on otettu huomioon viranomaisten tiedot tapahtuneista vahingoista, alueella tehdyt susihavainnot sekä muut saadut selvitykset. Poikkeuslupa on voimassa 21 vuorokautta.