Siirry sisältöön

Pohjois-Savossa kaadettiin 3550 hirveä

Pohjois-Savossa kaadettiin päättyneellä metsästyskaudella 3552 hirveä. Hirvikannan laskusta johtuen kaatomäärä oli noin 170 vähemmän kuin edellisenä syksynä. Pohjois-Savossa tammikuun puolivälissä päättyneen kauden kaatomäärästä aikuisia hirviä oli 1708 ja vasoja 1844. Pyyntiluvat oli mitoitettu siten, että asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen tarvittiin laskennallisesti käyttää vain noin 70–80 % luvista. Loput olivat harkinnanvaraisia, niin sanottuja pankkilupia, joita käytettiin alueilla, missä hirvikanta oli ennakoitua suurempi. Lopullinen lupien käyttöaste oli 79,6 %.

Alueellisen riistaneuvoston asettama tavoitetalvikanta on 2,5–3,5 hirveä tuhannella hehtaarilla ja Luonnonvarakeskuksen ennustemallin perusteella siihen päästiin kaikilla hirvitalousalueillamme.  Luonnonvarakeskus tulee antamaan tarkemmat hirvikanta-arviot hirvitalousalueittain ja riistanhoitoyhdistyksittäin maaliskuun aikana.

Oma riista -palvelu on aktiivisesti käytetty työkalu hirvijahdin reaaliaikaiseen seurantaan

Suomen riistakeskus ja riistanhoitoyhdistykset ovat kannustaneet viime vuosina metsästysseuroja ottamaan käyttöön Oma riista -palvelun, jolla saadaan ajantasaista tietoa hirvikannan kehityksestä jo metsästyskauden aikana. Oma riista -palvelu yhdisti hirvihavaintokortit ja saalisilmoitukset, joten metsästäjien paperityö väheni ja jahdin reaaliaikainen seuranta helpottui. Uuden palvelun hyödyt saatiin käyttöön erityisesti silloin, kun koko hirviyhteislupa sitoutui keräämään tiedot sähköisesti. Pohjoissavolaiset metsästysseurat ja -seurueet ovat ottaneet uuden palvelun erittäin aktiivisesti käyttöön ja kaikki tekivät saalisilmoituksensa kyseisen palvelun avulla.

Lisätietoa Oma riista -palvelusta on www.riista.fi -sivuilla ja sen keräämän tiedon pohjalta Luonnonvarakeskuksen tuottamat reaaliaikaiset ennustemallit ja materiaalia hirvikannasta: http://riistahavainnot.fi/hirvielaimet/hirvitieto

Riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaajien yhteystiedot