Siirry sisältöön

Pohjois-Karjalan hirvisaaliissa kasvua

Riistakeskus Pohjois-Karjalan alueella saatiin tammikuun puolivälissä päättyneellä metsästyskaudella saaliiksi 1 470 hirveä. Hirvisaalis on 308 hirveä suurempi kuin edellisellä metsästyskaudella.

Kaadetuista hirvistä vasoja oli 34 prosenttia. Aikuissaaliista uroksia oli 60 prosenttia. Metsästystä kohdennettiin monin paikoin tarkoituksella uroshirviin.

Hirvitalousalueittain tarkasteltuna saalista kertyi eniten maakunnan etelä- ja länsiosien hirvitalousalueilla. Itärajalla ja maakunnan pohjoisosissa hirvisaalis oli vähäisempi.

Aikuisten uroshirvien ruhojen keskipaino oli 191 kg ja aikuisten naaraiden 177 kg. Urosvasat painoivat keskimäärin 83 kg ja naarasvasat 78 kg.

Alueellinen riistaneuvosto on asettanut Pohjois-Karjalaan hirvitiheystavoitteeksi 2,5–3,1 hirveä tuhannella hehtaarilla. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennusteen mukaan kolmella hirvitalousalueella ollaan pääsemässä tavoitteeseen ja yhdellä hirvitalousalueella hirvikanta on jäämässä alle tavoitetiheyden.  Luke antaa arvion metsästyksen jälkeisestä hirvikannasta maaliskuussa.

Hirvenmetsästykseen käytettiin Pohjois-Karjalassa päättyneellä kaudella 34 300 henkilötyöpäivää.

Hirvisaalis 2024-2025 Pohjois-Karjala (PDF)

Lisätietoja

Kuittinen, Juha

  • Riistapäällikkö, Pohjois-Karjala
  • Eettinen metsästys
  • 029 431 2291
  • juha.kuittinen@riista.fi