Siirry sisältöön

Hirvieläinten metsästys

Tälle sivulle on koottu hirvieläinten metsästyksen eri vaiheissa tarvittavia lomakkeita.

Saate hirvieläinten pyyntiluvan saajille 2024

Pyyntilupien hankinta

Pyyntiluvan kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästykseen myöntää Suomen riistakeskus. Hakemus on toimitettava viimeistään huhtikuun loppuun mennessä Suomen riistakeskukselle.

Lue lisää hirvieläinten pyyntilupalomakkeista

 

Jahtiseurueiden metsästyssäännöt

Metsästyslain 8 §:n alueella (Lapissa sekä osassa Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata) metsästysseurojen ja -seurueiden kannattaa laatia metsästyssäännöt hirvijahtiin, sillä metsästysjärjestelyt poikkeavat huomattavasti muusta Suomesta. Hyvillä säännöillä metsästys saadaan järjestäytyneeksi ja näin säästytään monilta hankalilta tilanteilta. Metsästysseura tai -seurue voi laatia sääntönsä omien tarpeidensa mukaan, mutta mallisäännöt helpottavat kullekin sopivien metsästyssääntöjen laatimisessa.

Seuran on sääntöjä muokatessaan varmistuttava siitä, että ne täyttävät lakien, asetusten ja hyvien metsästystapojen vaatimukset.

Metsästysseuran mallisäännöt hirvenmetsästykseen (doc)
Metsästysseuran mallisäännöt hirvenmetsästykseen (odt)
Metsästysseuran mallisäännöt hirvenmetsästykseen (pdf)

Metsästysseuran mallisäännöt valkohäntäpeuran metsästykseen (docx)

 

Metsästyksenjohtajan ilmoittaminen

Oma riista logoIlmoitus metsästyksenjohtajista tehdään Oma riista -palvelussa ennen metsästyksen aloittamista jokaisesta pyyntiluvalla metsästettävästä lajista ja metsästysryhmästä erikseen. Tieto metsästyksenjohtajasta välittyy sähköisesti riistanhoitoyhdistykselle vasta sitten kun ryhmälle on Oma riista -profiilissa seuran/seurueen yhteyshenkilön toimesta liitetty käytettävissä oleva pyyntilupa.

Toissijaisesti: Hirvieläinten pyyntiluvan saajan on ennen metsästyksen alkamista ilmoitettava metsästyksenjohtajasta ja varajohtajista kirjallisesti sille riistanhoitoyhdistykselle, jonka toimialueeseen pääosa pyyntiluvassa tarkoitetusta metsästysalueesta kuuluu.

Metsästyksenjohtajan ilmoituslomake (docx)
Metsästyksenjohtajan ilmoituslomake (odt)
Metsästyksenjohtajan ilmoituslomake (pdf)

 

Saaliin ja havaintojen ilmoittaminen

Oma riista logoJokaisesta kaadetusta hirvieläimestä on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle seitsemän vuorokauden kuluessa siitä, kun eläin on saatu saaliiksi. Saalisilmoitus suositellaan tehtäväksi ja hirvihavainnot kirjattavaksi päivittäin Oma riista -palvelua käyttäen.

Saalisilmoituksen voi myös lähettää lomakkeella seitsemän vuorokauden kuluessa siitä, kun eläin on saatu saaliiksi. Ilmoituksessa on mainittava ampujan nimi ja metsästäjänumero, saaliiksi saatujen eläinten laji ja määrä, niiden sukupuoli, pyyntiajankohta, pyydystettyjen aikuisten hirvieläinten ja vasojen lukumäärä sekä pyyntipaikan koordinaatit. Saalisilmoituslomakkeita saat tulostettua Suomen riistakeskuksen internetsivuilta https://riista.fi/metsastys/saalisilmoitukset/hirvielainsaalis/.

Yksilökohtainen hirvieläinten saalisilmoitus 2024-25

Hirvitietokortilla ilmoitetaan koko pyyntikauden hirvisaalis ja -havainnot metsäs­tyksen päättymisen jälkeen. Hirvieläinten metsästyksen saalisilmoitus on lakisääteinen (MetsA 9 §).

Hirvitietokortti 2024-25 (sähköisesti täytettävä pdf)

Pienten hirvieläinten (valkohäntäpeura, kuusipeura ja metsäpeura) saalisilmoituslomakkeella ilmoitetaan lajikohtaisesti koko pyyntikauden saalis metsäs­tyksen päättymisen jälkeen. Hirvieläinten metsästyksen saalisilmoitus on lakisääteinen (MetsA 9 §).

Pienten hirvieläinten saalisilmoitus 2024-25

Ilmoitukset lähetetään osoitteeseen Suomen riistakeskus, Lupahallintokirjaamo, Sompiontie 1, 00730 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen saaliit@riista.fi.

 

Ohjeet

Hirvitietokortin täyttöohjeet 2024-25

OHJE koordinaateista saalisilmoituslomakkeeseen 2024-25

Lue lisää hirvieläinten saalislomakkeista

 

Haavakkotilanteesta ilmoittaminen  (yhteisluvan tai seuran sisäiseen käyttöön)

Mikäli haavoittunutta eläintä ei löydy, voidaan täyttää oheinen haavakkolomake ja toimittaa se esim. yhteisluvan vetäjälle. Muistathan kirjata tapahtumat ylös tuoreeltaan ja ilmoittaa haavakosta naapuriseuralle, mikäli hirvi siirtyy pois omalta metsästysalueelta.

Selvitys haavoitetusta hirvestä (doc)

Selvitys haavoitetusta hirvestä (odt)

Selvitys haavoitetusta hirvestä (pdf)