Siirry sisältöön

Metsästäjät saivat vähän pienriistaa saaliiksi vuonna 2017

Metsällä käy vuosittain noin 200 000 metsästäjää, joista suurin osa pyytää pienriistaa. Viimeiset kolme vuotta metsällä käyneiden määrä on pysynyt suunnilleen samana, mutta pienriistaa pyytäneiden määrä on hieman vähentynyt. Saalismäärä pienriistan osalta on myös pienentynyt.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsästystilaston mukaan vuonna 2017 vesilintuja pyydettiin kuten edellisenäkin vuonna, mutta jänis-, supikoira- ja etenkin metsäkanalintusaalis pieneni edellisvuodesta.

Metsäkanalinnut vähissä

Metsäkanalintujen luontaiset kannanvaihtelut voivat olla suuria. Muutamana viime vuotena kannat ovat olleet keskimääräistä heikommat ja siksi metsästystä on rajoitettu sekä alueellisesti että ajallisesti. Viranomaisrajoitusten lisäksi myös metsästysseurat ja yksittäiset metsästäjät ovat säädelleet metsäkanalintujen verotusta.

– Parissa vuodessa teerisaalis on vähentynyt kaksi kolmasosaa ja metsosaalis puolittunut, toteaa tutkija Leena Forsman Lukesta.

Hänen mukaansa teerisaaliin keskimääräinen määrä saalista saanutta metsästäjää kohti on myös vähentynyt parina viime vuotena.

– Moni tilastokyselyyn osallistunut metsästäjä kertoi, että pienriistaa on vähän, etenkin metsäkanalintuja ja siksi he joko kokonaan pitivät välivuoden metsästyksestä tai verottivat kantaa maltillisesti. Tosin jokunen metsästäjä jo uumoili metsäkanalintukantojen mahdollista elpymistä joillakin alueilla, Forsman jatkaa.

Metsäjänissaalista niukasti

Metsäjänissaalis pieneni puoleen kahden vuoden takaisesta. Luken tänä vuonna tehdyn lumijälkilaskennan mukaan metsäjänisten jälkien määrä oli vähäisin kolmeen vuosikymmeneen. Myös tilastokyselyn kommenteissa mainittiin alueellisista jäniskadoista ja jänisten vähenemisestä.

Sorsia pyydettiin edellisvuoden malliin 

– Runsaslukuisia vesilintuja, kuten sinisorsia, telkkiä ja taveja pyydettiin suunnilleen sama määrä kuin edellisenä vuonna. Monien harvalukuisimpien vesilintujen kannat ovat taantuneet sellaiselle tasolle, että saalismääristä tarkan kuvan saamiseksi näistä lajeista tulee vuodesta 2020 alkaen tehdä saalisilmoitus Suomen riistakeskukselle, Forsman kertoo.

Vesilintuja on viime vuosina metsästänyt noin 80 000 metsästäjää. Vielä pari vuotta sitten metsäkanalintuja pyysi yli 100 000 metsästäjää, mutta nyt niitäkin metsästi noin 80 000 metsästäjää. Vertailun vuoksi viime vuonna hirvieläinjahdissa kävi noin 117 000 metsästäjää.

Metsäkanalintusaalis vuosina 2000-2017, Luke.

Tilaston taustaa

Luonnonvarakeskuksen metsästystilasto laaditaan vuosittain. Noin runsaalta 5 000 riistanhoitomaksun suorittaneelta metsästäjältä kysyttiin alkuvuodesta edellisvuoden pienriistasaaliista sekä metsästyksestä. Vajaa 60 prosenttia vastasi kyselyyn. Tiedot luvanvaraisten riistaeläinten saalismääristä ovat Suomen riistakeskuksen antamia.

Lisätietoja:
Tutkija Leena Forsman, Luke
029 532 7228, leena.forsman@luke.fi

Tilasto: Metsästys 2017