Siirry sisältöön

Metsästäjäliitto kehittää nuorisotoimintaa

Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2015–2018 on myönnetty yli 140 000 euroa Leader-rahoitusta. Hankkeen myötä Metsästäjäliitto aikoo helpottaa nuorten pääsyä metsästyksen pariin. Samalla lisätään nuorten osaamista ja aktivointia. Heille tarjotaan mahdollisuus säännölliseen toimintaan lapsuudesta aikuisiän kynnykselle asti. He saavat laadukasta koulutusta ikä ja osaamistaso huomioon ottaen. Tätä kautta syntyvät paremmat edellytykset hyvälle harrastukselle.

Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki nuorisotyöstä metsästyksen saralla kiinnostuneet. Pidemmällä aikavälillä hanke vaikuttaa myös metsästysseurojen toimintaan ja kyläyhteisöihin.

Kaikille halutaan tarjota yhtäläiset osallistumismahdollisuudet asuinpaikasta riippumatta. Järjestelmä myös kokoaa nuoria yhteen, joten he saavat mahdollisuuden harrastaa omanikäistensä seurassa.

Valtakunnallinen nuorisotoiminnan organisaatio

Kaikkiin Metsästäjäliiton piireihin perustetaan nuorisotoimikunta vastaamaan nuorisotoiminnasta alueellaan. Toimikunnat organisoivat alueensa kerho- ja leiritoimintaa, vastaavat kouluvierailuista sekä hankkivat ja kouluttavat uusia tekijöitä nuorisotyöhön. Lisäksi he tekevät yhteistyötä alueen muiden nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa. Kustakin piiristä valitaan edustaja nuorisotoimikuntien vuosikokoukseen, jossa kehitetään toimintaa ja luodaan yhtenäiset linjat.

Toimikuntien lähtökohtana on aito kiinnostus nuorisotyöhön ja kaikki toimijat asemasta riippumatta toivotetaan tervetulleeksi osallistumaan. Toimikuntiin otetaan mukaan myös nuoria, jolloin he pääsevät itse osallistumaan päätöksentekoon.

Ensimmäinen MegaMetso kesällä 2016

Aikomuksena on luoda toimintamalli valtakunnalliselle joka neljäs vuosi järjestettävälle MegaMetso-suurleirille. Kyseessä on korkeatasoinen leiri jo hieman kokeneemmille nuorille. MegaMetsosta tavoitellaan uutta keinoa auttaa nuoria verkostoitumaan keskenään sekä kannustaa heitä mukaan yhdistystoimintaan. Hankkeen puitteissa luodaan selkeät toimintatavat ja hankitaan tarvittavat välineet, jotta kynnys seuraavien leirien järjestäminen olisi matalampi.

Ensimmäinen MegaMetso toteutetaan Nurmeksen Sotinpurolla Puolustusvoimien alueella 29.6–3.7.2016. Sinne kutsutaan kolmekymmentä 14–17-vuotiasta nuorta kaikista Metsästäjäliiton 16 piiristä. Näin mahdollisimman moni saa samanaikaisesti yhdenmukaista koulutusta ja pystyy sitten siirtämään tietotaitoaan eteenpäin. Valtakunnallisesti kattavan osallistujajoukon ansiosta nuorille muodostuu arvokas kontaktiverkosto, jota he voivat hyödyntää alueiden välisessä toiminnassa. Lisäksi verkostoituminen mahdollistaa tutustumisen maamme eräkulttuurin eroihin ja voi tarjota uusia harrastusmahdollisuuksia eri puolilla Suomea.

Metsästäjäliittoon edullisempi nuorisojäsenyys

Tavoitteena on perustaa henkilöjäsenyyden rinnalle nuorisojäsenyys, jolloin nuori pääsee jäsenetujen pariin pienemmin kustannuksin. Samalla nuori saa tuoreinta tietoa metsästyksen saralta.

Lisää koulutusmateriaalia nuorisotyöhön

Metsästäjäliitto tuottaa myös koulutusmateriaalia tukemaan hankkeen muita tavoitteita. MegaMetso-leirin järjestämisoppaasta uudet järjestäjät saavat ohjeet oman tapahtumansa järjestämiseen. Lisäksi laadimme ohjeistuksen nuorisotoimikunnille ja nuorisotoiminnan eettiset ohjeet.

Lue lisää MegaMetso-suurleiristä DigiJahdista

Lisätietoa hankkeesta:

Henri Mutanen, Nuorisovastaava
Suomen Metsästäjäliitto – Finlands Jägarförbund r.y
Finnish Hunters’ Association
puh: +358 (0)50 528 0001
e-mail: henri.mutanen@metsastajaliitto.fi