Siirry sisältöön

Metsäkanalintujen metsästys alkaa sunnuntaina

Riistakolmiolaskentojen mukaan metsäkanalintujen kannat ovat edelleen keskimääräistä alhaisemmalla tasolla Suomen riistakeskus Keski-Suomen alueella. Metsoja on metsissä viimevuotiseen tapaan kun taas teerin ja pyyn kannat nousivat. Ilahduttavin kannanmuutos on teerillä, joiden määrän arvioidaan nousseen aallonpohjasta kolmanneksella. Alueelliset vaihtelut lintutiheyksissä ovat suuria. Tiheimmät kanalintukannat ovat alueen länsi- ja luoteisosissa, Keuruu – Kivijärvi -akselilla.

Pyyntiä rajoitettu

Metsoa voi pyytää Kannonkosken, Karstulan, Keuruun, Kivijärven, Kyyjärven, Multian ja Saarijärven kunnissa koko kauden eli lokakuun loppuun saakka. Muualla maakunnassa pyynti päättyy 10. lokakuuta. Teertä ja pyytä saa metsästää Keski-Suomessa lokakuun loppuun saakka. Riekko on rauhoitettu koko maassa Ylä-Lappia lukuun ottamatta.

Vastuu kestävästä metsästyksestä on paikallisilla metsästysoikeuden haltijoilla. Metsästysseurat ovat voineet rajoittaa paikallista metsästystä sekä asettaa metsästyskiintiöitä.

Malttia metsästykseen

Metsäkanalintujen poikueet selvisivät haasteellisesta kesästä huolimatta viimevuotta paremmin Keski-Suomessa. Metsästys tulisikin kohdistaa pääasiallisesti nuoriin yksilöihin, joiden selviytymismahdollisuudet seuraavaan lisääntymiskauteen ovat heikoimmat. Vanhan linnun arvo kannan myönteiselle kehitykselle on moninkertainen nuoriin verrattuna. Esimerkiksi teerien soidinsoilla vanhojen kukkojen säästäminen on tärkeää. Metsästyksessä suositellaan käytettäväksi apuna koiraa.

Keski-Suomessa metsäkanalintujen metsästäjiä on noin 8 000.

Kesälaskenta 2017

 

Lisätietoja: Riistasuunnittelija Teemu Lamberg, puh 029 431 2212