Siirry sisältöön

Marraskuu on pahinta peurakolariaikaa

Eniten eläinonnettomuuksia tapahtuu tunti ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskun jälkeen. Marraskuussa valkohäntäpeurojen kiima-aika saa eläimet liikkeelle ja samalla aamu- ja iltahämärät osuvat vilkkaimman työmatkaliikenteen aikaan.

Autoilijan tulee ilmoittaa jokaisesta hirvieläimen kanssa törmäämisestään yleiseen hätänumeroon 112. Soitto käynnistää organisoidun tapahtumaketjun, jonka päätteeksi riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu (SRVA) käy joko noutamassa kuolleen eläimen tai käynnistää loukkaantuneen eläimen jäljestyksen.

SRVA-henkilöt ovat vuoden alusta lähtien tallentaneet hoitamansa tapahtumat Oma riista -palveluun.  Yhtenä tärkeänä tallennettavana tietona on onnettomuuden tapahtumapaikka. Tietoa voidaan hyödyntää liikenneturvallisuuden parantamiseen, esimerkiksi navigaattoreiden kautta tuleviksi hirvieläinvaroituksiksi.

Tietojen keruussa on ollut vuoden aikana mukana 14 000 henkilöä ja he ovat tehneet talkootöitä 26 000 tuntia. Kirjauksia eri tapahtumista on tullut yli 6500 kappaletta.

Lisätietoa: Reima Laaja, riistasuunnittelija Suomen riistakeskus p. 029 431 2322