Siirry sisältöön

Luke: Riistanisäkkäiden lumijälkilaskennat hyvässä vauhdissa

Riista- ja peltokolmiolaskennat ovat alkaneet hyvin, laskettuja kolmioita on jo noin 170 kappaletta. Riistanisäkkäiden lumijälkiä lasketaan riistakolmioilla Etelä- ja Keski-Suomessa 28.2. ja Pohjois-Suomessa 15.3. saakka. Peltokolmioilla laskenta-aikaa on koko maassa vielä 28.2. saakka.

Nyt lunta on koko maassa, ja monin paikoin olosuhteet ovat laskennoille suosiolliset. Jälkilaskennan onnistuminen edellyttää tuoretta lumikerrosta. Lumen puute tai liian kova rakenne, mutta myös liian syvä lumipeite voivat estää laskennan toteuttamisen. Laskenta vaatii onnistuakseen yhtenäisen lumipeitteen ja riittävästi pehmeää lunta, jotta pienienkin nisäkkäiden jäljet havaitaan.

– Laskenta kannattaakin suorittaa pikaisesti ennen kuin olosuhteet muuttuvat huonompaan suuntaan, kehottaa erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Lumijälkien laskijat voivat palauttaa tulokset sähköisen Riistakolmiot.fi-palvelun kautta. Sieltä löytyy ohjeita ja opastusta, oma kolmiokohtainen raportti sekä perustietoa laskettavista lajeista ja niiden lumijälkien tunnistamisesta. Lisäksi Riistakolmiot.fi-palvelusta löytyy laskentatulokset koko kolmiohistorian ajalta.