Siirry sisältöön

Lappiin vuodelle 2014 tavoitteeksi vähemmän hirviä kuin aikaisemmin

Suomessa määritellään parhaillaan uusia toimivia hirvitalousalueita, jotka piirretään kartalle lopullisesti syksyllä 2014 ja ne otetaan käyttöön 2015. Jo tänä vuonna maa- ja metsätalousministeriö ei enää määritä hirvitiheystavoitteita vaan sen tekevät riistaneuvostot alueittain. Riistaneuvostot käsittelevät uusia hirvitalousalueita kokouksissaan ensi syksynä.

Tämä vuosi on välivuosi ennen kuin uudet hirvitalousalueet ovat voimassa. Niiden valmistuttua tavoitteet määritellään aluekohtaisesti kolmeksi vuodeksi kerrallaan, lisäksi seurataan vuosittain tavoitteiden onnistumista.

Kaikki Suomen 15 alueellista riistaneuvostoa päättävät tämän kevään aikana tavoitteet hirvitiheyksille omalla alueellaan. Lapin riistaneuvosto kuuli alueellisia sidosryhmiä Rovaniemellä 22.3.2014 ja päätti talousalueelleen hirvikannan tavoitteet tälle vuodelle.

Lapin riistaneuvoston päättämät hirvitiheystavoitteet

Aiempina vuosina ministeriö on asettanut Pohjois- ja Keski-Lapin hirvikannan hirvitalousaluekohtaiseksi tavoitetiheydeksi 0.5–3 hirveä 1 000 hehtaarilla ja Etelä-Lapin tavoitetiheydeksi 2–4 hirveä 1 000 hehtaarilla.

Alueellisen riistaneuvoston nyt asettama tiheystavoitehaarukka on tätä pitkään käytössä ollutta tavoiteasettelua alhaisempi ja tiukempi eli neuvosto haluaa Lappiin vähemmän hirviä kuin ministeriö.

Riistaneuvosto ei ollut päätöksissään täysin yksimielinen tiheystavoitteista. Metsäkeskuksen ja alueellisesti merkittävän maanomistajatahon edustaja jättivät päätöksistä eriävän mielipiteen, jossa olisi ollut tavoitteena vieläkin vähemmän hirviä.

Muita hirvikannan rakenteelle asetettavia tarkentavia tavoitteita ei riistaneuvoston toimesta vuodelle 2014 erikseen asetettu.

Tavoitteiden toteuttamisesta vastaa osaltaan Suomen riistakeskus metsästyksen suunnittelun, ohjauksen ja pyyntilupahallinnon avulla. Menettelyllä vahvistetaan hirveen liittyvien eri intressitahojen vaikuttamismahdollisuuksia ja parannetaan alueen ominaispiirteiden huomioon ottamista hirvikannan hoidossa.

Lisätietoja:

Erkki Huhta, Lapin riistaneuvoston puheenjohtaja, p. 0400 394 606
Antti Siira, riistapäällikkö

Muut aluetiedotteet: