Siirry sisältöön

Korvaukset rauhoitettujen lintujen aiheuttamista maatalousvahingoista kasvoivat – uusien korvausten hakuaika käynnistyy

Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen lintujen aiheuttamat maatalousvahingot olivat vuonna 2015 huomattavia. Alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) maksoivat vuonna 2016 avustuksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista yhteensä noin 566 460 euroa. Avustusmäärä edelliseen vuoteen nähden nousi yli kaksinkertaiseksi.

Avustuksia maksettiin pääasiassa maataloudelle aiheutuneista vahingoista (noin 518 500 euroa). Eniten avustuksia maksettiin valkoposkihanhien, naakkojen ja kurkien maataloudelle aiheuttamista vahingoista, yhteensä noin 462 400 euroa. Suurimmat avustukset maksettiin Etelä-Pohjanmaan (noin 115 200 euroa), Kaakkois-Suomen (93 600 euroa) ja Pohjois-Karjalan ELY-keskusten alueille (74 700 euroa).

”Korvausten määrän kasvu johtuu osin kurki-, joutsen- ja valkoposkihanhikantojen vahvistumisesta sekä osittain lintujen päämuuttoreittien ja muuttokäyttäytymisen muutoksista”, arvioi ylitarkastaja Hanne Lohilahti ympäristöministeriöstä.

Ympäristöministeriö edistää rauhoitettujen lajien suojelua myöntämällä avustuksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Maksettavat avustukset perustuvat ympäristöministeriön päätökseen rauhoitettujen harvinaisten eläinten tuottamien vahinkojen korvaamiseksi maksettavista avustuksista (1626/1991). ELY-keskukset myöntävät avustukset ympäristöministeriölle vuosittain valtion tulo- ja menoarviossa osoitetun määrärahan puitteissa.

Avustusta vuonna 2016 tapahtuneista vahingoista haetaan ELY-keskuksille osoitetuilla hakemuksilla seuraavasti:

  • hakemukset toimitetaan vuoden 2017 maaliskuun loppuun mennessä alueelliseen ELY-keskukseen
  • avustuksia voidaan myöntää maa-, metsä- ja kalataloudelle ja rakennuksille aiheutuneista vahingoista
  • hakemuksesta tulee käydä ilmi vahinkoja aiheuttanut laji, milloin ja missä vahinko on tapahtunut, vahingon laatu ja määrä ja vahingon korjaamisesta aiheutuneiden materiaalikulujen kuitit
  • maaseutusihteerin satovahinkoarvio tai rakennustarkastajan lausunto rakennusvahingoissa
  • muuna vahingon toteamisperusteena voidaan esittää esimerkiksi luonnontieteellisen keskusmuseon lausunto kalanviljelylaitokselle vahinkoa aiheuttavien kalasääskien määrästä
  • maataloudelle aiheutuneet vahingot lasketaan maaseutuviraston kasvilajien yksikköhinnoista ja normisadoista antamien määräysten perusteella

Ympäristöministeriön myöntämän avustuksen saamisen edellytyksenä on, että vahingonkärsijä on käytettävissään olevin kohtuullisin keinoin pyrkinyt estämään vahingon syntymisen tai sen laajenemisen. Avustuksia maksetaan vain suorista sadolle aiheutuneista vahingoista, eikä työkuluista aiheutuneita kustannuksia huomioida. Muita kuin maataloudelle aiheutuneita vahinkoja ei pystytä valtion tulo- ja menoarviossa osoitetun määrärahan puitteissa korvaamaan täysmääräisesti.

Korvaushakemuslomake pyydetään toimittamaan postitse tai skannattuna sähköpostin välityksellä oman alueen ELY-keskuksen kirjaamoon.

Lisätietoja:

Ympäristöministeriö: ylitarkastaja Hanne Lohilahti, 0295 250 374, etunimi.k.sukunimi@ym.fi

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus: ylitarkastaja Hannu Mahla, 0295 027 874, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Etelä-Savon ELY-keskus: luonnonsuojeluasiantuntija Jukka Välijoki, 0295 024 243, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Hämeen ELY-keskus: ylitarkastaja Esa Pynnönen, 0295 025 219, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus: luonnonsuojelubiologi Tuula Tanska, 0295 029 291, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kainuun ELY-keskus: ylitarkastaja Jouko Saastamoinen, 0295 023 889, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Keski-Suomen ELY-keskus: biologi Aulis Jämsä, 0295 024 749, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lapin ELY-keskus: ylitarkastaja Taina Kojola, 0295 037 379, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pirkanmaan ELY-keskus: ylitarkastaja Susanna Intke, 0295 036 335, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Karjalan ELY-keskus: luonnonsuojeluasiantuntija Mika Pirinen, 0295 026 214, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus: ylitarkastaja Tupuna Kovanen 0295 038 357, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Pohjois-Savon ELY-keskus: ympäristöylitarkastaja Antti Lammi, 0295 026 819, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Uudenmaan ELY-keskus: lakimies Tapio Korhonen, 0295 021 408, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Varsinais-Suomen ELY-keskus: ylitarkastaja Olli Mattila, 0295 022 902, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi