Siirry sisältöön

Keski-Suomessa kaadettiin 11 karhua

Keski-Suomen alueelle myönnettiin kannanhoidollisia poikkeuslupia 12 karhun metsästämiseen. Näillä luvilla saaliiksi saatiin 10 karhua. Kuusi karhuista oli aikuisia uroksia ja neljä aikuisia naaraita. Lisäksi Viitasaarella kaadettiin Pohjois-Savon alueelta haetulla luvalla aikuinen uroskarhu. Viime vuonna Keski-Suomen alueella kaadettiin 13 karhua.

Karhukanta on levittäytynyt viime vuosina koko Keski-Suomen alueelle. Havainnot karhupentueista ovat merkki kannan vakiintumisesta. Poikkeusluvat suunnattiin alueille, joilla karhukanta oli havaintojen perusteella tihein sekä karhun aiheuttamat taloudelliset vahingot suuria.

Luonnonvarakeskus on arvioinut petoyhdyshenkilöiden kirjaamien havaintojen perusteella Keski-Suomen alueen karhukannaksi ennen metsästyskautta 120 – 145 yli vuoden ikäistä karhua. Karhun pentuja arvioidaan Keski-Suomessa syntyneen tänä vuonna 25 yksilöä. Koko Suomessa karhuja arvioidaan olevan noin 2100 yksilöä.
Karhun metsästys alkoi elokuun 20. päivä ja päättyi lokakuun lopussa.

Suomen riistakeskus edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.

karhusaalis-2019-keski-suomessa

Lisätietoja
Olli Kursula, riistapäällikkö, 029 431 2242
Teemu Lamberg, riistasuunnittelija, 029 431 2212