Siirry sisältöön

Kainuuseen ja Lappiin myönnettiin ahmapoikkeusluvat vahinkojen ehkäisemiseksi

Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvat kolmen ahman tappamiseksi. Vahinkoperusteiset poikkeusluvat on myönnetty Kainuuseen Hallan ja Näljängän paliskuntiin sekä Lappiin Käsivarren paliskunnan alueelle.

Myönnetyillä poikkeusluvilla on tarkoitus ehkäistä porotaloudelle aiheutuvia erityisen merkittäviä vahinkoja. Ahmalle suotuisien lumiolosuhteiden myötä vahinkoja syntyy aiempien vuosien kokemusten perusteella paljon talvi- ja kevätkuukausien aikana. Mahdollistettu valikoiva ja rajoitettu pyynti toteuttaa ahmakannan hoitosuunnitelmaa.

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa on suurimmaksi sallituksi saalismääräksi metsästysvuodelle 2020–2021 asetettu kahdeksan ahmaa. Poikkeuslupia voidaan asetuksen mukaisesti myöntää vain ahmakannan hoitosuunnitelmassa määritellylle pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueelle, jossa ahman aiheuttamat porovahingot ovat suurimmat.

 

Lisätietoja

Paasimaa, Marko

  • Riistapäällikkö, Kainuu
  • Suurpetojen poikkeusluvat, lupahallintopäällikkö
  • 029 431 2232
  • marko.paasimaa@riista.fi

Tossavainen, Sami

  • Riistapäällikkö, Lappi
  • MetsL 8 pykälän alue
  • 029 431 2304
  • sami.tossavainen@riista.fi