Siirry sisältöön

Kaakkois-Suomeen poikkeusluvat 27 ilveksen pyyntiin

Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomeen poikkeusluvat 27 ilveksen metsästämiseen metsästyskaudelle 2021-2022.

Suomen riistakeskus on myöntänyt poronhoitoalueen eteläpuolelle 320 kannanhoidollista poikkeuslupaa ilveksen metsästykseen. Myönnetyistä poikkeusluvista 27 voidaan käyttää Kaakkois-Suomen alueella. Metsästyskaudella 2021-2022 Kaakkois-Suomessa kaadettiin 19 ilvestä.

Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Kaakkois-Suomen ilveskanta on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna. Kanta-arvion mukaan vuonna 2020 Kaakkois-Suomessa arvioidaan olleen 33-35 erillistä ilvespentuetta. Yli vuoden ikäisten ilvesten määräksi ennen alkavaa metsästyskautta arvioidaan noin 160-170 yksilöä.

Ilvestä voidaan metsästää koko Kaakkois-Suomen alueella. Poikkeuslupia on kohdennettu ilveskannan alueille, joilla ilveskanta on suurin tai nousussa edellisen vuoden kanta-arvioon verrattuna. Tärkein poikkeuslupien myöntämiseen vaikuttava tekijä on Luonnonvarakeskuksen arvioima pentueiden määrä. Arvio pentueiden määrästä perustuu petoyhdyshenkilöiden Tassu-järjestelmään kirjaamiin pentuehavaintoihin.
Kannanhoidollisten poikkeuslupien tarkoitus on kannan sääteleminen.

Ilveksen metsästysaika alkaa joulukuun 1. päivä ja päättyy helmikuun lopussa.

Lisätietoja

Mutanen, Henri

  • Riistapäällikkö, Etelä-Häme
  • Metsästäjätutkinto, koirakokeiden ja -koulutusten luvat
  • 0294312223
  • henri.mutanen@riista.fi