Siirry sisältöön

Itämeren halleissa ensimmäistä kertaa todettu Brucella-bakteeri

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimuksissa on Itämeren halleissa eli harmaahylkeissä ensimmäistä kertaa todettu Brucella pinnipedialis -bakteeri. Tutkitut hallit olivat peräisin Raahen edustalta ja Lounais-Suomen rannikolta. Todennäköisesti bakteeria esiintyy halleissa koko rannikkoalueella. Bakteeri saattaa tarttua myös ihmiseen.

”Vaikka monet kotieläinten Brucella-bakteerit tunnetaan myös ihmisten sairauden aiheuttajina, on maailmalla raportoitu vain muutamia nimenomaan Brucella pinnipedialis -bakteerin aiheuttamia ihmisten sairastumisia. Tuotantoeläinten bruselloosista, joka saattaa myös tarttua ihmiseen, Suomi on ollut jo vuosikymmeniä vapaa”, sanoo erikoistutkija, ELT Varpu Hirvelä-Koski Eviran eläintautibakteriologian ja -patologian tutkimusyksikön Oulun laboratoriosta.

Brucella-bakteeri löytyi seurantaohjelman myötä 
Suomalaisten hallien bruselloosi löytyi Itämeren suojelukomission (HELCOM) hylkeiden seurantaohjelman puitteissa.

Brucella pinnipedialis -bakteeria on tavallisesti eristetty sivulöydöksenä terveistä hylkeistä. Suomalaisten hallien bakteerilöydökset tehtiin maksoista, joissa oli samanaikainen maksamatotartunta.

Merieläimillä omat Brucella-lajinsa
Merieläinten omat Brucella-lajit poikkeavat kotieläimillä esiintyvistä. Brucella pinnipedialis -lajia on todettu hylkeillä Pohjois-Atlantilta, Pohjois-Irlannin ja Kanadan vesiltä, Pohjanmereltä Skotlannin ja Saksan vesialueilta sekä Tyynestä valtamerestä Kaliforniasta. Brucella ceti -lajia esiintyy delfiineillä ja valailla. Itämeren alueelta näistä bakteereista ei ole yhtään aiempaa raporttia.

Eviran eläintautibakteriologian ja patologian tutkimusyksikössä tutkitaan yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa vuosittain useita kymmeniä Suomen rannikolta metsästettyjen tai kuolleina löytyneiden hallien elinnäytteitä.

Tutkimus on julkaisut tieteellisesti vertaisarvioidussa julkaisussa:
Hirvelä-Koski, V., Nylund, M., Skrzypczak, T.,  Heikkinen, P., Kauhala, K., Jay, M., Isomursu, M.
Isolation of Brucella pinnipedialis from Grey Seals (Halichoerus grypus) in the Baltic Sea. Journal of Wildlife Diseases 2017: Vol. 53, No. 4, pp. 850 – 853.

Lue lisää bruselloosista
Tutustu myös HELCOM-seurantaohjelmaan (englanniksi).

Lisätietoja:
erikoistutkija Varpu Hirvelä-Koski, p. 040 512 1531