Siirry sisältöön

Ilvessaalis pienentyi – saalis 399 yksilöä

Ilveksen metsästyskausi päättyi helmikuun lopussa ja saaliiksi saatiin 399 ilvestä. Vuotta aikaisemmin saalis oli 486 ilvestä. Luonnonvarakeskuksen viimeisimmässä kanta-arviossa ilvesten määräksi Suomessa arvioitiin 2490–2560 vuotta vanhempaa yksilöä.

Suomen riistakeskus myönsi kannanhoidollisen poikkeusluvan yhteensä 420 ilveksen metsästämiseen. Talven vähälumiset olosuhteet eivät ole olleet parhaat mahdolliset ilveksen pyynnille. Lupien korkea käyttöaste (95 %) on merkki vahvasta ilveskannasta ja onnistuneesta poikkeuslupien suuntaamisesta tiheimmille ilvesalueille.

Koko maassa esiintyvä ilves on Suomen runsaslukuisin suurpeto, jonka määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Luonnonvarakeskus antaa uuden arvion ilveskannasta keväällä.

Kanta-arvio perustuu petoyhdyshenkilöiden Tassu-järjestelmään kirjaamiin suurpetohavaintoihin. Erityisesti pentuehavainnot ovat kannan arvioinnin kannalta tärkeitä. Ilveshavainnot voi ilmoittaa suurpetoyhdyshenkilöille, joiden yhteystiedot löytyvät Suomen riistakeskuksen yhteystietohausta.

Suomen riistakeskus on vuosien 2016–2017 aikana päivittänyt voimassa olevaa ilveksen kannanhoitosuunnitelmaa. Päivityshanke päättyy vuoden 2017 maaliskuussa, jolloin uusi kannanhoitosuunnitelma luovutetaan maa- ja metsätalousministeriölle.

Liite: 2017-03-10_Ilvessaalistiedotteen-taulukko-2017

Lisätietoja:

Alueiden riistapäälliköt, ks. yhteystiedot.