Siirry sisältöön

Ilveksen kannanhoidollinen metsästys alkaa

Ilveksen kannanhoidollinen metsästys poronhoitoalueen ulkopuolella alkaa joulukuun 1. päivä. Pyynti on sallittua poikkeusluvilla, jotka Suomen riistakeskus myönsi aiemmin syksyllä.

Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat yhteensä 205 ilveksen pyytämiseen, mikä on 199 poikkeuslupaa vähemmän kuin edellisvuonna. Metsästyksellä pyritään pitämään ilveskanta vakaana, säilyttämään eläinten ihmisarkuus ja vähentämään ilveksen aiheuttamia vahinkoja.

Kannansäätelytavoitteiden toteutumiseksi poikkeuslupia on kohdennettu ilveskannan tihentymäalueille sekä MetsäpeuraLife-hankkeen siirtoalueiden ja poronhoitoalueiden läheisyyteen. Pyyntiä tulee suunnata yksilöihin, jotka liikkuvat lähellä asutusta tai aiheuttavat muutoin ongelmia.

Ilveskanta on pienentynyt kolmen edellisen vuoden voimakkaan verotuksen myötä. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Suomessa elää ennen metsästyskauden alkua 1 865–1 990 yli vuoden ikäistä ilvestä.

Poronhoitoalueella ilveksen pyynti on ollut mahdollista 1.10. alkaen. Suomen riistakeskus myönsi poronhoitoalueelle yhden ilveksen kannanhoidollisen poikkeusluvan kuluvalle metsästyskaudelle.

Ilveksen metsästys päättyy koko maassa 28.2.2019.

 

Alueiden riistapäälliköt, ks. yhteystiedot

Lisätietoja

Paasimaa, Marko

  • Riistapäällikkö, Kainuu
  • Suurpetojen poikkeusluvat, lupahallintopäällikkö
  • 029 431 2232
  • marko.paasimaa@riista.fi