Siirry sisältöön

Hirvenmetsästykseen myönnettiin Lapin alueelle 8 714 pyyntilupaa

Edellisellä metsästyskaudella Lapissa saatiin saaliiksi 9 278 hirveä, joista vajaa kolmasosa oli vasoja. Myönnetyistä 11 041 pyyntiluvasta käytettiin 71 prosenttia. Nyt myönnetyillä pyyntiluvilla on mahdollista pyytää yli 12 000 hirveä.

Syksyn 2021 metsästyskaudelle myönnetty pyyntilupamäärä perustuu Lapin alueellisen riistaneuvoston keväällä 2021 Lapin yhdeksälle hirvitalousalueelle asettamiin hirvikannan tiheystavoitteisiin. Tavoitteet ovat hirvitalousaluekohtaisia ja voimassa kolme vuotta. Tavoitehaarukoiden mukainen hirvikanta Lapissa on 13 481–18 109 hirveä, keskimäärin noin 15 800 hirveä. Kanta on laskenut Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan vuosien 2016–2017 huipun 25 000 hirvestä 18 000 hirveen. Viimeksi kanta on ollut tällä tasolla vuonna 2012.

Tulevan kauden metsästykseen myönnetty lupamäärä mahdollistaa kannan leikkaamisen erityisesti hirvitalousalueilla 2 Inarissa ja 5 Länsi-Lapissa, missä talvikanta oli asetettujen tavoitteiden yläpuolella. Myönnetyllä lupamäärällä hirvien aiheuttamat vahingot pyritään pitämään kohtuullisella tasolla, ottamaan huomioon alueelliset erityispiirteet hirvikannan hoidossa ja säilyttämään hirvikanta elinvoimaisena.

Hirvenmetsästyksen ensimmäinen pyyntijakso Lapissa on 1.9.–20.9. Toinen pyyntijakso alkaa viikon verran totuttua aiemmin 2.10.2021 ja päättyy 15.1.2022. Poronhoitoalueella koiran käyttö on kielletty metsästyksessä aikavälillä 1.1.–15.1. Metsästyksessä tulee huomioida muut luonnossa liikkuvat ja kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että metsästys tapahtuu turvallisesti.

Lisätietoja:

23.7.2021 saakka

Sami Tossavainen, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus, Lappi

029 431 2304, sami.tossavainen@riista.fi

27.7.2021 saakka

Eerojuhani Laine, riistasuunnittelija, Suomen riistakeskus Lappi

029 431 2124, eerojuhani.laine@riista.fi