Siirry sisältöön

Uutta ajattelua ojituksiin

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon ojankunnostushankkeilla on kuluvana vuonna puhaltaneet uudet tuulet. Erityisasiantuntija Kalle Kaartinen on suunnitellut ojiin luiskauksia, joiden tavoitteena on auttaa ojien ylityksissä.

Idea luiskaukseen lähti metsästävältä metsänomistajalta, joka halusi auttaa kanalintupoikueita.

Kaartinen uskoo sieltä täältä luiskattujen ojien auttava ojasta paitsi linnunpoikasi myös muita metsässä kulkijoita ihmisistä metsäneläimiin.

Käytännössä luiskaaminen on helppoa. Ojan perkauksen yhteydessä kaivinkone loiventaa ojanpenkkaa parilla kauhaisulla. Aikaa luiskaamiseen ei mene muutamaa minuuttia kauempaa ja taitava koneenkuljettaja oppii nopeasti löytämään luiskaamiselle sopivat kohdat. Luiskaamisesta ei juurikaan aiheudu lisäkustannuksia.

Yksinkertainen juttu, johon ei mene montaa minuuttia. Toki paikan pitää on sopiva, Kaartinen kertoo.

SAMSUNG CSC
Erityisasiantuntija Kaartinen työmaalla. Kuva Maarit Jordan-Valtonen.

 

Maanomistajat suhtautuvat myönteisesti

Ennen ojien luiskausta Kaartinen keskustelee aina maanomistajan kanssa.

Jos jotain toteutetaan, yhdessä on maanomistajan kanssa tuumattu, Kaartinen toteaa.

Maanomistajien suhtautuminen ojien luiskaukseen on ollut myönteinen. Riitasointuja ei ole Kaartisen korviin kuulunut.

Tästä on pelkkää hyötyä. Ei kenellekään haittaa, erityisasiantuntija pohtii.

Kaartinen arvio, pääosan alueen maanomistajista suhtautuvan riistan suosimiseen metsänhoidossa, kuten riistatiheikköjen jättämiseen, myönteisesti.

Luiskaus auttaa sekä ojan ylityksessä että sieltä ylös kiipeämistä. Kuva Maarit Jordan-Valtonen.

 

Etelä-Savossa yhteistyö tiivistyy

Suomen riistakeskuksen ja Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon yhteistyö tiivistyy tulevina vuosina. Metsänhoitoyhdistys käynnistää Metsävaratietojen ja digitalisaation hyödyntäminen biotalouden kasvussa Etelä-Savossa -hankkeen, jossa yhtenä teemana on riistametsänhoito.

Vuoropuhelu eri toimijoiden välillä on tärkeää. Riistametsänhoito jalkautuu käytäntöön parhaiten juuri yhteistyöllä, toteaa riistapäällikkö Petri Vartiainen.